Tulosta sivuPääkirjoitus 4-11

Eihän tämä riitä mihinkään

 

”Selvää on, etteivät kaupungin taidemuseot tarjoa tyydytystä ihmiselle, joka haluaisi kokea taidemuseosta muutakin kuin seinällä roikkuvat taulut.”


Näin kirjoitti Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan 24.8, kun se oli ensin saanut luvan herättää kesätauolla olleen Guggenheim-keskustelun, ja tuli siinä samassa lyöneeksi pöytään sen lauseen, joka on tällä hetkellä niin totta, että olen jo toisinaan ajatellut tällaisen toden vuoksi tämän rakkaudestani taiteeseen kehkeytyneen ammattinikin lopettaa.


Asustelemmehan henkisessä maisemassa, jossa pitäisi aina olla jotakin ”muutakin”; maisemassa, joka ei ollenkaan riittävästi ”tarjoa tyydytystä”, koska taulut vain apeasti ”roikkuvat” – siellä ummehtuneessa museossa.


Ihmisen ei ole määrä keskittyä, ei ole tarve ottaa vastaan, ei. Ihmisen on etupäässä saatava puuhata, on saatava ilmaista itsensä, myös museossa, taiteen parissa, osallistumalla tuhansien muiden lailla, vaikka netissä. Ihminen nyt kerta kaikkiaan haluaa välittömästi kertoa mitä mieltä hän itse on asiasta, mielellään vielä reaaliaikaisesti, mielellään jo ennakolta.

Siis esimerkiksi sen, että minkä takia täällä näyttelyssä kukaan ei tarjoa minulle elämystä, miksi nämä taulut vain roikkuvat?


Helsingin Sanomien pääkirjoituksen kommentin kirvoitti tietysti se järkyttävä huomio, että museon kävijämäärä oli jäänyt viime vuonna ”kymmeniätuhansia odotetusta”. Museossa oli siis vikaa, ei suinkaan siinä tahossa, joka siltä jonkin hatusta vedetyn lukeman verran kävijöitä odotti. Mitäs nyt tehdään, kun kymmenettuhannet ihmiset ovat  museon tyhmyyden takia jääneet viime vuonna vaille taidetta?


Enemmän olisi saatava, enemmän kun olisi paremmin. Siihen taas voitaisiin ehkä päästä sillä, että olisi vähemmän – vähemmän kaikenlaisia kokeiluita, erilaisia ehdotuksia siitä millaista taidetta myös on olemassa. Keskityttäisiin harvempiin,  mutta sitäkin kirkkaampiin ja tutumpiin tähtiä, sellaisia joista voi taas olla jotakin mieltä, ehkä taas jo ennalta. Sitä mieltä, mitä kaikki muutkin.


Kuinka ollakaan, muutama päivä myöhemmin 30.9. Helsingin Sanomissa haastateltu arkkitehtuurin Michael Mooreksi tituleerattu arkkitehtuurikeskusteluaktiivi Fred Kent moitiskeli jo olemassa olevia Guggenheimin museoita siitä, että paikalliset ihmiset eivät ”käy niissä, rakennukset ovat vain museokävijöille ja niille, jotka ovat kiinnostuneita arkkitehtuurista.”


Mikä kauhea tulevaisuudenkuva: museo, joka olisi vain siellä kävijöille!

Tai sitten, museo voisi yrittää olla myös museo. Tässä lehdessä käsitellään monessa artikkelissa sitä, kuinka eri tavoin näyttelyitä kuratoimalla voidaan saada aikaan hyvin erilaisia kokemuksia, erilaisia näkökulmia taiteeseen ja maailmaan, vaikka sen lopputuloksena taulut sitten vain roikkuisivat seinillä.

 

Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä