Tulosta sivuKun Laineen konstruktio kohtasi Poussinin Bakkanaalit

uusiLL2393
Lauri Laine: Oranssi – Vihreä, taiteilijan omistuksessa

Kun Laineen konstruktio kohtasi Poussinin Bakkanaalit


Kuvataiteen lähihistoriassa on muutamia pieniä katkoskohtia, jotka ovat johdattaneet suurtenkin muutosten kynnyksille. Eräs sellainen näyttää olleen 1980-luvun alku, joka paljasti kaiken siihenastisen olleenkin representaatiota. Tapaus muistutti Moliéren Porvari aatelismiehenä -näytelmän (1670) päähenkilöä, joka hämmästyi saadessaan tietää, että oli puhunut proosaa yli 40 vuotta; eihän Matissekaan – ehkä – tiennyt tehneensä koko ikänsä representaatioita.


Kuvataiteen historiallisissa muutos- ja katkoskohdissa tietyt pinnan alla tapahtuvat hitaat siirtymät saattavat aikalaissilmiltä ja myöhemminkin jäädä pitkäksi aikaa havaitsematta, aivan kuin nopean muutoksen tempoon tulisi aina lisätyksi tiedostamattomia hitauksia. Taidekäsityksen muutos on aina kaksitasoista. Välttämättä tekotavat eivät muutu siinä vaiheessa, kun taidekäsitykset joutuvat myllerrykseen. Vuosien 1981 ja 1985 välissä tapahtui suomalaisessa kuvataiteessa transformaatioita, joiden visuaalinen jäljittäminen ei monissa tapauksissa ole aivan helppoa.


1980-luvun alkupuolen postmoderni katsoi taaksepäin nelin silmin: toinen silmäpari tähyili kriittisesti kauan aikaa voimassa olleita modernismin ideaaleja, jotka olivat olleet liian kauan liian itsestään selviä; toinen silmäpari katsoi salaa modernismin taidenäkemyksen tuomitsemien taideperiodien lymypaikkoja. Tämä toinen silmäys avasi kulkutien historistisille aineksille, koska kaikki aikakaudet työntyivät samalle historiattomalle viivalle, jonka nimi oli: jokainen aikakausi valitsee oman menneisyytensä. Jokainen kausi lopulta luo omat kontekstinsa aiemman ymmärtämiselle.


Ongelmaksi nousikin, miten käyttää historiallisia aiheita tai teemoja, miten assimiloida muotoja niin, että ne venyvät kohti historiaan kerrostuneita myyttisiä aiheita, joita olisi vaikea piilottaa puhtaan taiteen kuosiin. Hannu Väisänen vastasi Orfeus-sarjallaan, jonka ilmeisin huipentuma oli Orfeus katsoo (1986). Sitä ei aikanaan uskallettu ostaa taidemuseoihin, koska se ilmeisesti näytti liian ”dekoratiiviselta”. Niinpä Väisänen joutui tuhoamaan suuren pahviveistoksensa. 


1980-luvun alku oli aikaa, joka tuotti myös muutamia onnettomia historistisen postmodernin pastisseja, kuten Carlo Maria Marianin pittura coltaa, joka oli kankean kiiltävää uusuusklassista ”sivistynyttä maalausta”. Itse asiassa Marianin maalaukset olivat paradoksaalisesti viittauksia juuri siihen aikakauteen, josta alkoi ns. riisutun ikonografian aika eli ”kauneuden aika” (1700-luvun puolivälistä lähtien) ja jonka modernismi muutti – onneksi – muodon aikakaudeksi.


Vaikka postmoderneista sitaateista puhuttiin, harvat toteuttivat niitä kiinnostavalla tavalla. Haastavia historistisen postmodernin teoksia tuntui syntyvän kaikkialla muualla paitsi Italian taiteessa. Italiasta tuli kuitenkin  se suhteutuspaikka, josta etäisyydenoton Ariadnen lankaa vedettiin esiin. Silja Rantanen teki muunnelmia Giottosta ja Lauri Laine Ducciosta. Tähän aikaan Laine oli kiinnostunut ranskalaisen Louis Canen (1943-) renessanssin arkkitehtuuriin perustuvista piirroksista. Mutta mitä tapahtuikaan ennen Laineen Duccio-vaihetta, jonka ilmitulema näkyi vuosina 1985-86?     


Taidehistoria mukaan maalaukseen


Marraskuussa 1981 Lauri Laine vietti suuret määrät aikaa Lontoon National Galleryssa tehden piirroksia Nicolas Poussinin maalauksista. Hän vieraili kansallisgalleriassa melkein päivittäin. Jotain oli tapahtumassa. Oltiin museon kynnyksellä. Taidehistoria oli saatava mukaan, jos ei muuten niin rakenteina; jollei muuten niin konstruktion salaovesta. Eihän lopulta Paul Cézannen työhuoneessakaan ollut modernistisia kuvamalleja vaan painokuvia Rubensin, Delacroix’n ja Hubert Robertin maalauksista. Oli kierretty ympyrä.


Lauri11
Lauri Laine: Punainen – Sininen, Kiasma.

National Galleryssa olevat kaksi Poussinin bakkanaali-aiheista maalausta 1630-luvulta johdattivat Laineen huomion tämän piirroksiin. Intressi tähän aihepiiriin syveni vielä Louvressa vuosina 1981 ja 1982. Vuonna 1984 Laine muokkasi skissit maalauksiksi. Syntyi neljän maalauksen sarja, jolle hän ei antanut yhtenäistä nimeä. Hän nimesi maalaukset vain niissä vallitsevien värien mukaan.


(Lue koko artikkeli Taide-lehdestä 4/2013)


Altti Kuusamo

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä