Tulosta sivuKritiikit

10.9.2013 22.52

Perinteinen perverssi - Helmut Newton

Tied-up-TorsoMiten värit voivatkin olla niin häiritseviä juuri muotikuvissa, joissa värin luulisi olevan oleellista? 

Tied-up-Torso
Tied-up Torso, Ramatuelle, 1980, ©: Helmut Newton Estate

Perinteinen perverssi

 

Helmut Newton

Fotografiska, Tukholma

31.5. - 29.9.2013

 

Juon taxfreestä ostamaani kuohuviiniä laivan ikkunattomassa hytissä, kun Tukholma jää taakse. Rikon laivayhtiön ehdotonta sääntöä: älä juo taxfreestä ostettuja juomia laivassa. Tilanteeni johtuu Helmut Newtonista, jolla oli perverssi mielikuvitus (tämä ei ole minun tuomioni vaan Fotografiskan seinältä luettu fakta). Newtonin näyttely täyttää Fotografiskan toisen kerroksen, ja kierrettyäni sen olen aika varma, että jos maailmassa jotakin aitoa on, se on jo vuosikymmeniä sitten piilotettu ihmismielen pimeitä viettejä kutkuttelevien keinotekoisten pintojen alle.


Mutta että perverssi mielikuvitus. En ole varma, yhdynkö museon näkemykseen. Newtonin on täytynyt olla hurjan lämmin, aito ja empaattinen, jotta hän on saanut malleistaan irti sellaisia kuvia kuin museon seinillä nyt on.


Newtonia on kiehtonut kaunis pinta ja sen rikkova rumuus; halkio josta paljastuu naisen pakara; se hulluus, jota muoti on. Hän tuntuu huutavan jokaisella valokuvallaan: katsokaa nyt, mitä tästä seuraa, miten lähelle kamera haluaa tulla, iholle, ihon alle, ihmisen sisään!

 

Yves-Saint-Laurent
Yves Saint Laurent, Rue Abriot, Paris, 1975, ©: Helmut Newton Estate

Helmut Newtonin jokainen kuva on tarina. Jos tarinaa ei halua nähdä, kuvaan voi suhtautua kuvana. Kun pohtii kuvan sommittelua, valoja ja varjoja, pääsee mukavasti eroon omituisesta tunteesta, joka syntyy kun näkee jalan vääntyvän luonnottomaan asentoon korkokengässä tai puoliksi krokotiilin kidassa makaavan naisen.


Ja kyllähän Newton on valokuvaaja sellaisella perinteisellä tavalla, että hän kuvaa valoa ja pimeyttä. Kuvan voi nähdä muotoina, ja muodot ovat tasapainossa. Sattumia ei ole. Margaret Thatcherin helminauha kulkee tismalleen hänen puseronsa kaula-aukkoa pitkin. Miehen valkoinen hihansuu loistaa hämärästä kuvasta tärkeänä valona.


Mustavalkokuvat hallitsevat näyttelyä niin, että muutamat värikuvat ovat lähinnä häiriö täydellisessä maailmassa. Miten värit voivatkin olla niin häiritseviä juuri muotikuvissa, joissa värin luulisi olevan oleellista? Newton ei oikeastaan olekaan kuvannut muotia - muotikuvissakin on kyse valosta, asetelmasta ja tarinasta. Nainen seisoo meteoriittien keskellä, taustalla näkyy vieras planeetta. Onko mitään merkitystä, mitä naisella on yllään?


(Lue lisää Taide-lehdestä)


Raisa Jäntti


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi

23.9.2013 9.32
eeva from paradise
vau
olipas tärkeä fotaaja, vielä lisääkin olisin halunnut kuulla, kun minua ja erästä nuorta naista ahdistaa tämä mainoskuvien naiskuva, joka lienee puolifasistinen, sadan vuoden päästä se kyllä ymmärretään, myös naisen ruumiin seksualisointi kertakäyttötavaraksi, helmut newman on tämän kaiken oivaltanut jo 7o-luvulla ja pajastaa sitä koko ajan vastakuvillaan, vaan näkeekö kukaan vai olemmeko jo sokeita, vaikka tämä onkin kuvataiteilijoiden lehti, piste. ps. voi muusikotkin olla kuuroja, oon nähnyt!


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä