Tulosta sivuHeikki Marilan maalausten ikonografiaa ja teologiaa

Magdalan Maria Grünewaldin mukaan.2008.oil.on.canvas.220x240cm
Magdalan Maria Grunewaldin mukaan, 2008.

Heikki Marilan maalausten ikonografiaa ja teologiaa


 

Heikki Marila on tunnettu suurikokoisista maalauksistaan, joiden uskonnolliset aiheet ja kukka-asetelmat viittaavat taidehistoriaan. Mitä Marilan maalausten ikonografian ja materiallisuuden takaa löytyy? Katja Matikainen kävi kirjailija Antti Nylénin kanssa Taidehallissa ja Korjaamo Galleriassa ottamassa siitä selvää.

 

Katja Matikainen: Marila on tehnyt sarjan omakuvia ja nimennyt ne tyyliin Omakuva paskiaisena ja Omakuva lyötynä. Mitä ajatuksia nämä sinussa herättävät?


Antti Nylén: Mietin, että riittäisikö näissä nimeksi pelkkä ”omakuva” ja nöyryyttäminen pelkästään kuvan keinoin. Kuvat kommunikoivat taiteilijuutta. Taiteilijalle identiteetti taiteilijana on kipein asia. Kaikki muu voidaan viedä, mutta ei oikeutta taiteeseen.


KM: Mitä ajattelet kuvien paljastavuudesta? Onko taiteilija niissä itselleen armoton? Pään asento kertoo itsetietoisuudesta, ei nöyryydestä.


AN: Mielestäni ei. En löydä niistä tunnustusta. Teokset ovat hyvin miellyttäviä. Keski-ikäisenä valkoihoisena länsimaalaisena miehenä on hyvä pohtia omia etuoikeuksiaan. Niistä pitääkin olla vähän paha mieli. Marilan omakuvissa on ainakin osittain kyse tästä.


KM: Marila on itse asiassa kieltänyt, että omakuvat olisivat itsetutkiskelua tai henkilökohtaista tilitystä. Näissä tutkitaan myös omakuvan perinnettä, vedetään se teosten suuren koon kautta överiksi.

 

Ristin juurella


KM: Näyttelyiden uskonnolliset aiheet ovat erittäin kiinnostavia. Näen kokonaisuuden eräänlaisena pääteoksena tässä triptyykkinä esillä olevan sarjan, joka pohjautuu Matthias Grünewaldin tunnettuun Isenheimin alttariin. Sopisivatko Marilan tulkinnat nykykirkon alttaritauluiksi?


AN: Tietenkin sopisivat, mutta ne kumpuavat toisen taideteoksen pohjalta, eivät uskon. Ne jäävät taidehistorian sisään. Ristiinnaulittu on alun perin ollut merkki tai symboli. Nykyään sitä ei oikein voi erottaa taidehistoriasta. Mietin, miten Kristusta tai ristiinnaulittua voisi kuvata; ehkä nimeämisen kautta? Kuvaamalla kärsivän lapsen ja antamalla kuvalle nimeksi ”Ristiinnaulittu”? Ristiinnaulittu on tyhjä, eloton. Se kuvaa täydellistä toivottomuutta. Ristiinnaulittu kuvataan usein silmät kiinni tai alasluotuna. Silloin kaikki on mitätöity, ehtynyt, loppunut.


KM: Tässä on valittu tietyt yksityiskohdat Grünewaldin maalauksesta: Magdalan Maria, Kristuksen jalat ja karitsa. Maria on minusta hieno, kokonaan punaisen maalin peitossa. Ikään kuin Kristuksen veri olisi hänen päällään. Triptyykin keskellä ovat Kristuksen jalat.


AN: Naula Kristuksen jaloissa on tavallaan epäkiinnostava detalji johon huomio tässä kiinnittyy. Jos hahmo olisi kokonaan näkyvissä, se olisi todella korkea. Uskon sisältö on siinä; katsoja on Kristuksen jalkojen juuressa.


KM: Ristiinnaulitun iho on puhkottu samalla lailla kuin Grünewaldin teoksessa. ¨Tuska ja nöyryytys tulee siinä esiin. Tämä Kipujen mies, maalaus Schmerzensmann 2, on myös vaikuttava.


AN: Hahmo näyttää kuin nyljetyltä. Tässä on voimakas tunnelataus.


KM: Siitä välittyy haavoittuvaisuus, pettymys: mitä minulle on tehty.


AN: Kristuksen ruumis näyttää siltä kuin siihen olisi tehty merkintöjä, kirjoitettu kaikkien ihmisten synnit. Raamatun mukaan Kristus hikoili verta Getsemanessa, koska hänellä oli kannettavanaan koko maailman synnit. Maalaus voisi viitata siihen. Tässä on tavallaan sekoitettu eri aiheita. Teos on virkistävä, koska se ei noudata sääntöä tai tuo mieleen mitään tuttua kuvatyyppiä.


KM: Tämä on aika raju maalaus.


Lammas Grünewaldin mukaan II.2008.oil.on.canvas.220x240
Kristuksen jalat Grunewaldin mukaan 1, 2008.


AN: Ajattelen, että jos teos on miellyttävä, sillä ei ole hengellistä sisältöä. Teokseen syntyy kristillinen sisältö kakofoniasta, kaaoksesta ja säröistä. Kristinusko vaatii haavaa, riitaa, konfliktia. Se vaatii toimintaa, silmien pitämistä auki maailmalle. Ikoneissakaan marttyyrit eivät käperry omaan kärsimykseensä, vaan pitävät silmänsä auki.


Schmerzensmann 2.2013.oil.on.canvas.250x200cm-2
Schmerzensmann, 2014.


KM: Kirkkoihin tehtävät taideteokset ovat kuitenkin yleensä tosi harmonisella tavalla kauniita. Tekeekö se kirkoista jotenkin helpommin lähestyttäviä paikkoja?


AN: Kirkkoihin tilataan tavallista nykytaidetta, ei leimallisen uskonnollista. Olen miettinyt, että eikö enää luoteta ihmisten kuvanlukutaitoon. Eivätkö ihmiset enää tunnista kuvien merkityksiä? Epäilen kyllä sitäkin, että menneisyyden kristitty, joka on muka ymmärtänyt kristilliset aiheet ja symbolit tuosta vaan ja nähnyt aina uskon todellisuuteen kuvien kauneuden läpi, on harha.


(lue koko keskustelu Taide-lehdestä 4/2014)


Katja Matikainen

 

Heikki Marila – Kukkia ja Perkeleitä, Helsingin Taidehalli ja Korjaamo-galleria, Helsinki, 17.5.–3.8.2014


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä