Tulosta sivuPääkirjoitus

Vapaat taiteet vai propaganda?

 

Julkisesti esillä olevalla taiteella on aina vaikutettu ihmisten maailmankuvaan. Usein tosin nämä vaikutukset on huomattu täysin vasta jälkeenpäin kun esimerkiksi taidehistorioitsijat ovat analysoineet teosten ilmaisemia ideologioita. Uskontoa ja hallitsijan valtaa promotoitiin taiteella tietysti pitkään. Julkinen taide pönkitti 1800-luvulla suurmieskulttia ja kehittivät nationalismia, tämän jälkeen totalitaristiset valtiot esittivät valheellisen idealistista uuden ihmisensä kuvaa. Suomen jälleenrakennuskauden julkisen taiteenkin on helppo nähdä nykyään rakennelleen turhan ihanteellista ja rajattua kuvaa elämäntavoiltaan yhtenäisestä kansasta ja ydinperheistä. Eikä abstrakti taidekaan ole ideologiatonta, on nähty, että sodan jälkeinen abstraktin julkisen taiteen synty oli osittain jopa laskelmoitua ja tuettua ”vapaan maailman” peeärrää, sosialistisen ”realismin” ideologinen vastalause.


Juuri totalitarismi on vaikuttanut siihen, että ajatus taiteen julkisista ideologisista viesteistä on jo pitkään ollut kavahdettava.


On hienoa, että näinä taloudellisesti vaikeina aikoina julkisia teoksia sentään saadaan aikaiseksi. Eivätkä ne ole edes kovin pieniä. Helsinki-Vantaan lentoasemalle johtavan junaradan uusilla asemilla on valtavan kokoisia teoksia, Kivistön asemalla Leonhard Lapinin useita satoja metrejä pitkä teos esittää omaperäisen väriteorian ja lentokentällä Aarne Jämsän Helman heilahdus on valtavan kokoinen piirrospohjainen teos draperiasta, kankaan poimuista (josta aiheesta muuten vähän enemmän tämän lehden sivulla 52). Tampereen tulevan rantatunnelin yhteyteen on tulossa kokonainen ”Melutaidegalleria”, jossa meluesteen seinämille rakentuu kuuden taiteilijan suunnittelemia betoniin toteutettuja taideteoksia. Propagandaksi näistä mitään on vaikea enää väittää.

On vaikea sanoa erottavatko tulevaisuuden tutkijat tämän ajan julkisessa taiteessa sittenkin jotakin yhteiskunnallis-ideologista viestiä, mutta nyt sellaista tuntuu vaikealta nähdä. Julkinen, tässä yhteiskunnassamme kaikkien nähtävillä oleva taide on nyt vapaan tuntuista, varovaista oikeastaan vain sen suhteen, että sitä ei päästä syyttämään yhteiskunnallisesta propagandasta.


Yhteiskunnallista taidettakin kuitenkin tehdään. Olihan esimerkiksi kesän Mäntän kuvataideviikkojen näyttely täynnä erilaisia yhteiskunnallisia rakenteita mitä rikkaammilla tavoilla käsitteleviä teoksia. Ja itse asiassa oleellinen osa uudesta taiteesta pyrkii ottamaan kantaa ainakin yhteiskuntateoreettisesti, toisinaan jopa propagoimaan. Tilanne on vain se, että tästä taiteesta iso osa alkaa olla esillä suurelle yleisölle vaikeasti löytyvissä paikoissa, kokeellisissa gallerioissa, omissa laboratorioissaan. Usein myös tämän taiteen muodot ovat vaikeasti hahmottuvampia, ne vaativat kohtalaista teoreettista valveutuneisuutta ja  tahtoa olla mukana taiteilijan ajattelussa.


Silloin ei kai voi enää puhua valtaideologian musertavasta indoktrinaatiosta. Poliittinen ja yhteiskunnallinen kannanotto on kadonnut ”virallisesta” taiteesta ja siirtynyt marginaaliin. Mutta jotakin pohjavirettä sekin tästä yhteiskunnasta ilmaisee.

 

Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä