Tulosta sivuKritiikit 4–10

7.9.2010 18.30

Äitikullan kuvitettu kimallus – Pekka Jylhän veistos Helsingin Kaivopuistossa

odotus-71Viime äitienpäivänä julkistettiin Helsingin Kaivopuistossa uusi patsas, kuvanveistäjä Pekka Jylhän Odotus. Kesko lahjoitti veistoksen Helsingin kaupungille, ja sen sijoittamista yhteen kaupungin vanhimmista puistoista voidaan pitää merkittävänä tapauksena julkisen taiteen kentällä.

odotus-71
Pekka Jylhä, Odotus, 2010, Helsingin Kaivopuisto. Veistostyttö ja -pallo kiillotetaan kerran vuodessa juuri äitienpäiväksi. Kuva: Ilpo Vainionpää.


Viime äitienpäivänä julkistettiin Helsingin Kaivopuistossa uusi patsas, kuvanveistäjä Pekka Jylhän (s. 1955) Odotus. Teoksen on lahjoittanut Helsingin kaupungille Kesko, joka on teosta Jylhältä tilatessaan määritellyt myös sen aiheen. Odotuksen alaotsikkona on Äidin rakkaus on suurin. Veistoksen sijoittamista yhteen Helsingin vanhimmista puistoista ja sen alkuperää lahjoituksena voidaan pitää merkittävinä tapauksina julkisen taiteen kentällä.

Odotus on kolme metriä korkea, kiillotetusta tinapronssista valmistettu naispatsas. Naisen vaatetus on ajaton sekoitus nuorekkaita tennareita, tätimäisiä helmiä ja pitsejä sekä hametta, joka muistuttaa neuvostotaiteen työläisnaisen esiliinaa. Pitsit ja alkuraskaudesta pömpöttävän vatsan läpinäkyvyys tuovat veistokseen keveyttä. Iltaisin veistoksen ontossa vatsassa palavat lamput. Nainen on kurottautunut varpailleen ja tähyilee merelle, mutta vaikuttaa sulkeutuneelta. Onko se raskauden aikaansaamaa sisäänpäin kääntyneisyyttä vai jonkin mereltä palaavan odotusta?

Veistos ei ilmennä itsestään selvästi siihen liitettyä tulevaisuudenuskoa, vaikka onhan lapsen saaminen sinänsä merkki optimismista elämää kohtaan. Pekka Jylhä on käsitellyt äitiysteemaa veistoksessaan huumorilla ja pukenut sen sangen naiivinkin oloiseen nukkemaisuuteen. Nainen astelee tyttöyden ja naiseuden rajapyykillä lasta odottaessaan. Tunnettua henkilöä esittäviin patsaisiin verrattuna tällainen allegorinen patsas mahdollistaa huumorin käytön. Odotuksessa on populaarikulttuurista ammentavaa henkeä.

Veistoksen viereen samalle sileälle kalliolle taiteilija on sijoittanut pronssisen rantapallon, jota on kyllä hankala tunnistaa, sillä raskas materiaali hävittää siitä rantapallon keveyden. En ole myöskään varma, avautuuko pallon ja naisen välinen yhteys. Aivan kuin kuvanveistäjä ei olisi uskaltanut jättää naisveistosta yksin. Teoksen voi kuitenkin kuvitella puhuttelevan ihmisiä laajasti jo pelkästään yleisen teemansa perusteella. Sen kiiltävän kullatussa hahmossa on kosiskelevuutta jalustattomuutta myöten. On silti aina ilo, kun veistokset ovat kosketettavissa.

Tilaustöissä, joissa aihekin on jo ennalta määritelty, saattaa olla ongelmana taiteilijan muuttuminen käsityöläiseksi, jonka tehtävänä on vain valmiin idean konkretisoiminen. Tällöin on hankalaa puhua myöskään taiteellisesta kriittisyydestä, jos taiteilijan ensisijainen tehtävä on kuvittaa jokin julkinen tila tai puiston kulmaus. Julkisen taiteen ajatellaan kertovan jotain yhteiskunnastamme ja tästä ajasta sekä siten muistuttavan jälkipolville aikamme näkemyksistä ja arvoista. Teos osallistuu puiston historiankirjoitukseen muistomerkkinä ja jättää ainakin allekirjoittaneen miettimään mitä ihmettä Odotus kertoo meistä.


Viivi Koljonen



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä