Tulosta sivuKritiikit 4–10

7.9.2010 18.12

Itämeri ja tarinoiden meri Raumalla

Makela Tapio 2010 Blue Green mixed media installation 01Rauman taidemuseon järjestämän Rauma Biennale Balticumin teemana on ensimmäistä kertaa meri – erityisesti Itämeri, jonka huonosta ekologisesta tilasta kantavat huolta myös taiteilijat. Lönnströmin taidemuseossa  nähdään myös mielenkiintoinen näyttely Tarinoiden lumo, jossa kahdeksan suomalaisen nykytaiteilijan teoksia lähestytään tarinallisuuden näkökulmasta.

Rauma Biennale Balticum 2010, Rauman taidemuseo 12.6.–19.9.2010.

Tarinoiden lumo – kertomukset nykytaiteessa, Lönnströmin taidemuseo 12.6.–26.9.2010, Rauma.

 
Rauman taidemuseon järjestämä Rauma Biennale Balticum esittelee joka vuosi Itämeren alueen taiteilijoiden teoksia. Nyt teemana on ensimmäistä kertaa meri. Huomio kiinnittyy erityisesti Itämereen, jonka huonosta ekologisesta tilasta kantavat huolta myös taiteilijat. Suorimmin siihen viittaa Tapio Mäkelä teoksellaan Sinivihreä. Teoksessa on Itämeren muotoisessa altaassa merivedessä kasvavaa sinilevää.

Makela Tapio 2010 Blue Green mixed media installation 01
Tapio Mäkelä, Sinivihreä, 2010, sekatekniikka/ installaatio.

Sinilevää pidetään pelkkänä haittana, mutta Mäkelä kääntää asetelman päälaelleen muistuttaen, että inhoamamme sinilevä tuotti ilmakehään happea elämän kehittyessä maapallolla. Hän leikittelee ajatuksella Itämeren muuttamisesta biomassa-altaaksi, joka voisi ratkaista osan nykyisistä energiaongelmista.


Näyttely koostuu lähes kokonaan videoista ja installaatioista. Kokonaisuus pysyy yhtenäisenä ja teknologissävytteinen ote tuntuu sopivan nykyihmisen merisuhteen pohdiskeluun. Vaihtelua tuovat Jaanus Samman kankaalle vedostetut mustavalkokuvat rähjäisistä uimastadioneista. Veden paikalle Samma on kirjaillut värikkäitä helmiä ja strasseja. Veden lumo on siis läsnä lähiön uima-altaallakin.

Osa videoista on pitkiä, ja kaikkien katsomiseen menee pari tuntia. Kiinnostavimmat videot mahtuvat kuitenkin muutamaan minuuttiin. Sergey Bratkovin videoinstallaatioon ei voi olla ihastumatta, jos on koskaan ollut poika tai rakastanut poikaa. Videossa vähän toisella kymmenellä olevat pojat hyppivät tyylillä satamalaiturilta veteen. Videokuvan alapuolella on betonipaloja, joista törröttää metallia. Teos tavoittaa varhaisteini-iän seikkailumielen ja toisaalta vaarat, joita vain aikuinen osaa pelätä.

Bratkov Sergey Balaklavsky Drive 2009
Sergey Bratkov, Balaklavsky Drive, 2009, videoinstallaatio. Courtesy: Regina Gallery, Moscow & London.

Ulu Braunin Westcoast jäi mieleen näyttelyn vaikuttavimpana teoksena. Se onnistuu tiivistämään kokonaisen maailman seitsemään minuuttiin ja muistuttaa, että meret yhdistävät lopulta ihmisiä joka puolella. Teos on kollaasimainen panoraama, matka puhtaalta ja autiolta rannalta kohti asutusta ja yhä saastuneempaa ja öljyisempää vettä. Matkan varrella tavataan ihmisiä ja eläimiä, jotka leikkivät, kalastavat ja kylpevät vedessä, olipa se kuinka likaista tahansa. Vauras suurkaupunki muuttuu kuin huomaamatta köyhäksi kaatopaikaksi ja myyttiseksi luolastoksi.
Itämeri on tärkeä liikennereitti ja edelleen monelle elinkeino.

Laura Stasiulyten video kertoo loistoristeilijän matkustajien ja turismista elantonsa saavien paikallisten kohtaamisesta. Meren merkityksestä kulttuuristen vaikutteiden leviämiselle muistuttaa Vadim Zakharovin teos Raumanmerestä löytynyt venäläinen kirjasto. Kirjavitriinin näköinen pakastin sisältää kirjan muotoisia jääpaloja, joista voi erottaa venäläisten kirjailijoiden nimiä. Katsojat saavat ottaa kirjat käteensä, jolloin ne vähitellen sulavat ja palaavat taas alkuperäiseen olomuotoonsa – aivan kuin kirjojen sanat, jotka ovat lähtöisin samasta, kaikille yhteisestä alkuperästä, ja ehkä lukijan avulla palaavat siihen.
 


Nykytaiteen tarinoita
 

Juha-Heikki Tihisen kuratoimassa näyttelyssä Lönnströmin taidemuseossa kahdeksan suomalaisen nykytaiteilijan teoksia lähestytään tarinallisuuden ja kertomusten näkökulmasta. Eräänlaiseksi ohjeeksi näyttelyssä kävijälle annetaan teosten katsominen omien muistojen ja kokemusten läpi. Lähestymistapa antaa uusia tapoja lähestyä näyttelyn taiteilijoita.

Ville Anderssonin valokuvat ovat kuin välähdyksiä unista tai goottihenkisistä näytelmistä. Kuvien vihjaavuus ja mustiin puetut hahmot oudoissa tilanteissa herättävät monenlaisia tulkintoja. Pidin kuvien viktoriaanisesta tunnelmasta ja Anderssonin tavasta lavastaa teostensa tilanteet.

villeandersson passage72
Ville Andersson, Passage, 2010, valokuva.

Näyttelyn taiteilijoista Elina Merenmies
on ehkä selkeimmin sadunkertoja, tai ainakin kauhutarinoiden, ja viittaa teoksillaan monenlaisiin ulottuvuuksiin. Pelottava Ghost kutittelee katsojan alitajunnan mörköjä, kolmen maalauksen sarja Tyttö kukkaruukussa, Tönäisy ja Kostaja viittaavat outsider artiin ja lasten tapaan sisällyttää yhteen kuvaan kokonainen tarina. Monet hahmot ovat yhtä aikaa pelottavia ja houkuttelevia, kuten mystinen Perhonen  ja Ilmestyskirjan koristeellinen kuolemahahmo.

Merenmises Guard, 2009, ink on paper, 73 x 50cm
Elina Merenmies, Guard, 2009, muste käsintehdylle paperille, 70 x 50 cm. Yksityiskokoelma.

Janne Räisäsen teoksista tulee mieleen synnynnäinen tarinaniskijä, jonka juttu etenee assosiaatioiden ja päähänpälkähdysten kautta päätyen ties minne. Räisäsen maalauksista välittyy rentous, maalaaminen tuntuu olevan hänelle helppoa, aivan kuin hänellä olisi suora yhteys kuvien – tai tarinoiden – lähteeseen. Toisaalta hyvin pelkistetyt, Pellavavanki-sarjan teokset synnyttivät minussa vahvimman assosiaation; niiden ympärille mieli alkoi välittömästi kehittää kertomusta.

Raisanen pyha asetelma
Janne Räisänen, Pyhä asetelma, öljy kankaalle, 144 x 89 cm.

Ihmiset tekevät elämästään tarinaa. Tarinassa on aukkoja ja totuus vähintäänkin suhteellista, kuten Johanna Lecklinin Story Café -videossa. Videoiden lisäksi Leckliniltä on näyttelyssä valokuvia, joiden pelkistyneisyys luo mielenkiintoisen jännitteen Story Cafén elämänläheisyyden kanssa. Hienovaraisesti vihjaavat valokuvatkin herättävät uteliaisuuden ja halun tietää lisää.

Lecklin Terapiaelainsatu still
Johanna Lecklin, Story Cafén tarinoita: Terapiaeläinsatu. Kohtauksia eräästä eläinavioliitosta. Video, still.
Henkilökohtaisten tarinoiden äärellä on myös Heta Kuchka, jonka video Daddy´s girl on henkilökohtaisuudessaan yleispätevä. Videossa Kuchka itse yrittää olla itkemättä kuunnellessaan laulua, joka soi hänen saadessaan tiedon isänsä kuolemasta. Tätä taustatietoa ei edes tarvita – jokaisella on varmasti yhtä tärkeä laulu.

Muutamalta taiteilijalta on esillä myös vanhempia töitä. Tämä tuo esille ”kehityksen” – eräänlainen tarina sekin. Esimerkiksi Anna Retulaiselta on rinnakkain maalaukset vuosilta 2000 ja 2009. Retulaisen teoksista tuntuu vaikealta löytää tarinallisuutta; katsomiskokemus ja havainto ovat niin merkittävässä roolissa. Ehkäpä tarinan nimi olisi sitten ”silmän matka maalauksen kerroksen lävitse kohti merkitystä”? Uusiin aiheisiin siirtynyt Retulainen vakuuttaa edelleen taidokkuudellaan.

Retulainen odotus
Anna Retulainen, Odotus, 2000, öljy kankaalle, 190 x 178 cm.

Timo Heinon teokset sivuavat ihmiskunnan historian läpi kulkevaa suurta kertomusta: ihmisen pyrkimystä muokata luontoa omiin tarpeisiinsa. Luontosuhteemme symbolina voisi hyvin toimia Heinon Supersankari, sarviin ja naamioon sonnustautunut nalle, joka lukee tietosanakirjaa hakusanan ’karhu’ kohdalta.

Vaikuttavalla tavalla luonnon muokkaamiseen ottaa kantaa myös Hans Rosenström
videoteoksellaan In Our Hearts. Siinä kamera kelluu itsekseen Tigrisjoella alueella, jonne suunnitellaan valtavaa patoa. Toteutuessaan patoallas peittäisi tuhansia vuosia vanhan asutuksen, ihmisten historiaa ja tarinoita.

Joissakin kohdin teosten välille olisi voinut synnyttää enemmänkin vuoropuhelua ripustuksen avulla. Näyttelystä muodostuu kuitenkin tyylikäs kokonaisuus; taiteilijoita ei ole ahnehdittu mukaan liikaa.


Katja Matikainen


Kuchka stillkuva
Heta Kuchka, video still, 2010.


 

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä