Tulosta sivuKritiikit 5-06

Maalaus elää pinnassa – Marika Mäkelä

Mäkelä on aina ollut intensiivisen kiinnostunut maalauksen pinnasta sen tapahtumapaikkana ja keskeisenä merkityksiä kantavana elementtinä. Uusissa ”veistetyissä” maalauksissa pinnan osuus korostuu edelleen, mutta uudella tavalla.

Makela375
Marika Mäkelä, Officer’s Daughter, 2006. Öljy puulle 190 x 190 cm.

Maalaus elää pinnassa

Marika Mäkelän maalauksia
Galerie Anhava, Helsinki 7.9.–1.10.2006

Marika Mäkelän näyttelyn yhteydessä puhuttiin paljon hänen uusien maalaustensa vahvoista väreistä ja avoimesta, jopa uhmakkaasta aistillisuudesta. Niitä hänen näyttelyynsä myös sisältyi: loistavaa keltaista, syvää sinistä sekä paljon kultaa ja hopeaa. Eikä maalaus varmaankaan voi olla punaisempi kuin näyttelyluettelon kanteen nostettu Red is Red is Red (2006).

Voimakkaat väripinnat ja hopeamaalilla piirretyt kuviot eivät kuitenkaan ole uusia Mäkelän taiteessa. Hän on käyttänyt niitä 1990-luvulta lähtien, tutustuttuaan afrikkalaiseen taiteeseen ja kiinnostuttuaan kivikautisesta ornamentiikasta. Paksuja puulaattoja hän käytti maalauspohjina jo 1980-luvulla.

Nämä voivat olla yksi syy siihen miksi kiinnostuin helmiäisenharmaasta teoksesta Officer’s Daughter (2006), jossa värejä on vain nimeksi. Näyttelyn värivoimaisesta kokonaisuudesta hienovireinen maalaus erosi väritykseltään epätyypillisenä, hiljaisena ja hieman syrjäänvetäytyvänä.

On toinenkin syy. Värien vähäisyys toi suorimmin esiin sen, mikä Mäkelän maalauksissa on uutta: kaivautuminen maalauksen pinnan sisään maalimassan reliefinomaisen kerrostamisen sijaan. Hän on toteuttanut uudet teoksensa kaivertamalla (kuvanveistäjä Tapani Kokon avulla) niiden mustetahramaiset kuva-aiheet suurille puulaatoille ennen niiden maalaamista.

Mäkelä on aina ollut intensiivisen kiinnostunut maalauksen pinnasta sen tapahtumapaikkana ja keskeisenä merkityksiä kantavana elementtinä. Hänen käyttämänsä väripigmentit, kaksiulotteiset muodot ja ornamentit sekä esineelliset maalauspohjat ovat kaikki omalla tavallaan korostaneet maalauksen pintaa. Uusissa ”veistetyissä” maalauksissa pinnan osuus korostuu edelleen, mutta uudella tavalla. Siksi Mäkelän päätös puhkaista maalauksen pinta on paitsi johdonmukainen myös onnistunut.

Maalausprosessin kääntäminen nurin päin on selvästi laajentanut Mäkelän taiteen ilmaisuasteikkoa, joka perustuu pinnan ja katseen suoraan kohtaamiseen jossakin kielen reunoilla. Taltan jäljet puun pinnassa ja niitä ohuelti peittävät maalit ja pigmentit tuovat hänen maalauksiinsa keveyttä ja kirkkautta, hengitystä, joka toimii sekä voimakkaiden pigmenttien kanssa että ilman niitä, kuten merkillistä karttaa tai pohjapiirrosta muistuttavassa Upseerin tyttäressä.

Timo Valjakka
Kirjoittaja on helsinkiläinen kriitikko

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä