Unelmien voitto kärsimyksestä – Jyrki Parantainen

Amos Andersonin taidemuseon laajan tilan täyttävät suuret, melankoliset värivedokset, mustanpuhuva Ich habe genug -valoinstallaatio ja tummasävyisesti tulkitsevat otokset vanhoista taideteoksista.

Unelmien voitto kärsimyksestä

Jyrki Parantainen: Unelmia ja pettymyksiä
Amos Andersonin taidemuseo, Helsinki 18.8.–24.9.2006

Kun kauhu tulee kestämättömäksi, ihminen saattaa yllättäen purskahtaa nauruun, tämän kertoi Alfred Hitchcock kollegalleen François Truffaut’lle ja sanoi siksi sijoittavansa kauhuelokuviinsa komiikkaa. Tuonkaltaista helpotusta kaipaan Jyrki Parantaisen lähes traagisen näyttelyn Unelmia ja pettymyksiä syövereissä.

Amos Andersonin taidemuseon laajan tilan täyttävät suuret, melankoliset värivedokset, mustanpuhuva Ich habe genug -valoinstallaatio ja tummasävyisesti tulkitsevat otokset vanhoista taideteoksista.

Työstä toiseen jatkuu syvä alakulo ja käsin kosketeltava hiljaisuus. Siitäkin huolimatta, että lähes jokaiseen kuvaan liittyy nuppineulojen kera suurieleisten sanojen tulva. Esimerkiksi Dreams and Disappointments -teoksen vankilamaisen tornitalon pimeissä ikkunoissa asuvat muun muassa itsemurha, salaisuus, muukalainen, aviorikos, toivo, syntymä ja onni – ei sen vähempää.

Kun kuva toisensa perään verkottuu sanojen ja niitä alleviivaavien lankojen kera, keino alkaa kääntyä itseään vastaan. Näin käy viimeistään tyhjyyttään ammottavien ja ajan rapisuttamien uima-altaiden kohdalla. Täällä kuva olisi riittänyt itsenään.

Jyrki Parantainen, Alphabet of Broken Dreams, 2004. Kromogeeninen värivedos alumiinilla 100 x 130 cm.

Parantainen on jättänyt taakseen tuliset leikkinsä ja kertoo nyt synkkää tarinaansa. Katsojalla, joka on lukenut taiteilijan avomielisen keskustelun Hannele Jäämeren kanssa Suomen Kuvalehdestä ihmissuhdevaikeuksista, isän itsemurhasta tai pahoinpidellyksi joutumisesta, mieli on valmiiksi virittynyt.

Löytyykö tästä melankoliasta pelastusta? Ikuisena optimistina ehdotan: kolmen naisen, tai oikeastaan tytön ja kahden naisen, kuvista kasvaa näyttelyn ”unelmien ikonostaasi” –  ihmettelyyn aukeaminen, puhdistavan suremisen välttämättömyys ja elämänuskon voitto. Ne ovat tämän kärsimysnäytelmän enkelit, joiden varassa taiteilija välttyy kyynisyydeltä ja jatkaa matkaansa.

Personal Museumin naishahmo seisahtuu kuin yllätettynä, mutta katse kohotettuna ottaa kantaakseen koko menneisyyden taakan. Alphabet of Broken Dreamsin sädekehäisellä madonnalla on kyynel jokaiseen tuskaan. Ja lopulta: Alphabet of Possibilities -teoksessa valon tuo pieni enkelityttö, voimistavat kädet ikonin tavoin kohollaan kohti helpotusta etsivää. Uusi alku on aina mahdollinen, valinta on meidän itsemme.

Kati Lintonen

Palaa otsikoihin