Tulosta sivuBiger Carlsted Amos Andersonin taidemuseossa

vas2-sis1

Uutta tietoa suomalaisesta modernismista


Äskettäin Amos Andersonin taidemuseossa päättynyt Birger Carlstedtin satavuotisnäyttely nosti esiin uusia piirteitä sekä taiteilijan tuotannosta että suomalaisen modernismin varhaisvaiheista.

Teksti: Juha-Heikki Tihinen

Birger Carlstedtin (1907–1975) abstraktit maalaukset ovat esiintyneet suomalaisen modernistisen maalaustaiteen edustajina jo pitkään, mutta hänen ranskalaiseen värimaalaukseen vertautuva 1930- ja 1940-lukujen tuotantonsa ei ole ollut juurikaan näytteillä.

Lokakuussa Helsingissä nähdyt työt kuuluivat kaikki lahjoitukseen, jonka Amos Andersonin taidemuseo sai taiteilijan puolison kuoleman jälkeen. Edellisen kerran näitä maalauksia on nähty taiteilijan kuolinvuonna yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Carlstedtin juhlanäyttely teki selväksi sen, että kaikki sotien välinen kuvataiteellinen modernismi ei keskitykään Turkuun, vaan sen edustajia oli myös Helsingissä.

Carlstedt on kiinnostava esimerkki siitä, miten abstrakti ilmaisu ja esittävä värimaalaus kietoutuvat toisiinsa. Jo uransa alkutaipaleella 1930-luvun alussa hän teki samanaikaisesti abstrakteja sommitelmia, surrealistisia asetelmia, rehevällä impastolla hahmoteltuja sirkusaiheita ja kuvia mustalaisnaisista.

Käsitys  Carlstedtista on  pitkään ollut varsin yksipuolinen, sillä hänen tuotannostaan mainitaan yleensä vai Le Chat Doré -kahvilan sisustus ja konkretistiset maalaukset. Carlstedtin rajumpi kuvasto ei taivu yhtä salonkikelpoisiin muotoihin.

Lisäksi se, että hän antaa vaikutteidensa näkyä on hämmentänyt katsojia entisestään. Myöskään teoksissa ilmenevä eroottinen lataus ei sovi perinteisiin käsityksiin taiteesta henkistyneenä toimintana. Lisäksi hän rikkoo myös boheemitaiteilijamyyttiä keskiluokkaisella taustallaan, joka osittain mahdollisti hänen työskentelynvapautensa.

vas2-sis2

Birger Carlstedtin kohdalla
korostetaan usein sitä, että hänellä oli vahvempi kosketus ranskalaiseen kuin suomalaiseen taiteeseen. Hänen teoksissaan on paljon samaa kuin esimerkiksi Pierre Bonnardilla tai Henri Matissella. Myös näillä, jo edelliseen taiteilijapolveen kuuluvilla tekijöillä abstrakti ja figuratiivinen ilmaisu kulkivat rinta rinnan.

Carlstedtin Pohjois-Afrikkaan tekemät vierailut näkyvät hänen aiheissaan niin kuin Matissenkin teoksissa aikoinaan. Nykysilmiin katsottuna tulkinnat eivät ole poliittisesti korrekteja, mutta toisaalta ne ovat kiinnostavia kuvallisia esityksiä siitä, miten etnisyys ja sukupuoli tulkitaan koristeellisina aiheina.

Carlstedtin surrealismi on melkoisen rajua, sillä hänen maalauksissaan esiintyy niin nyljettyjä miehiä kuin hyvinkin fallisia kaloja, joiden kantamat seksuaaliset viittaukset eivät jää epäselviksi. Niiden ansiosta aiemmin viileiltä vaikuttaneet abstraktit maalaukset alkavat vaikuttaa entistä hurjemmilta. Ne eivät enää ole pelkkää sivistynyttä swingiä, vaan pikemminkin hurjaa neekerijazzia.

Amoksen näyttelyn perusteella uskallan väittää, että Carlstedtin tuotannossa on tutkijoille vielä tekemistä. Hänen teoksensa operoivat monella tasolla ja herättävät monia kysymyksiä: Oliko ranskalainen värimaalaus ennen sotia suomenruotsalaisten juttu? Mikä on surrealismin ja symbolistisen taiteen ero? Ja miten abstrakti ja esittävä suhtautuvat toisiinsa? Entä missä ovat vuoden 1960 jälkeiset työt?

Kirjoittaja on helsinkiläinen taiteen tutkija ja kriitikko.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä