Tulosta sivuArtikkeli 5-11

Tracey-Emin---Love-is-What-You-Want
Tracey Emin, Love is What You Want.

Elämäntaiteilija

Tracey Emin: Love is What You Want
Hayward Gallery, Lontoo, 18.5.–29.8.2011

Mitä haluamme lähimmäisestämme tietää? Tiedämmekö joistakin jo liikaa? Tätä mieltä Tracey Eministä (1963) on varmasti moni brittiläinen lehdenlukija. Emin oli nimittäin yksi 1980-luvun lopussa syntyneen nuorten kuvataiteilijoiden Young British Artists -liikkeen näkyvimpiä hahmoja ja on pysynyt otsikoissa siitä lähtien. Suosionsa huipulla YBA-taiteilijat olivat 1990-luvun puolivälissä, jolloin noin 30-vuotiaiden tekijöiden esiintulo merkitsi Britannian taiteelle suoranaista kultakautta. Samaan aikaan kasvoi myös brittipopin maine, ja Spice Girlsin ohella Oasisin, Blurin ja Pulpin kaltaiset yhtyeet tunnettiin pian kaikkialla. Osansa kulttuurin nousukaudesta saivat Eminin ohella Damien Hirstin ja Chapmanin veljesten, Jaken ja Dinosin, kaltaiset tekijät. Brittitaiteilijat onnistuivat teoksillaan kohauttamaan taiteen harrastajien lisäksi myös suurta yleisöä, ja heidän omaksumansa vastarinnan ja yrittäjähenkisyyden yhdistelmä sai laajaa mediahuomiota. Pintaan nousseista Emin ehkä enemmän kuin kukaan muu on hyödyntänyt taiteen avulla saavuttamaansa julkisuutta.

Emin opiskeli ensin vaatesuunnittelua ja sitten grafiikkaa, ja valmistui lopulta maalariksi Royal College of Artista vuonna 1989. Pian tämän jälkeen hän tuhosi lähes kaikki maalauksensa ja alkoi kokeilla erilaisia tekniikoita ja yhteisötaiteen muotoja. Eminin toi kuuluisuuteen hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä My Major Retrospective 1963–1993 (1993), jossa oli esillä hänen tilkkuteoksensa Hotel International. Kuluneen huovan päälle Emin oli ommellut paljastavia tekstejä vanhempiensa elämän, lapsuutensa ja teinivuosiensa käännekohdista ja tärkeimmistä henkilöistä.

5---Tracey-Emin-Love-is-What-You-Want-at-the-Hayward-Gallery
Tracey Emin, Love is What You Want.
Menetelmä osoittautui toimivaksi, ja Eminin paljastuksille seurasi jatkoa. Hänen maineensa kasvoi, kun teos Everyone I Have Ever Slept With 1963–1995 (1995) oli esillä Saatchin kokoelmista kootussa Sensation-näyttelyssä Lontoon Royal Academy of Arts’issa vuonna 1997. Emin oli applikoinut kankaisen teltan sisäpintaan kaikkien henkilöiden nimet, joiden kanssa hän oli elämänsä aikana ollut samassa vuoteessa. Kohu alkoi velloa Eminin ympärillä kuitenkin vasta hänen esiinnyttyään vahvasti juopuneena Turner-taidepalkintoa käsitelleessä television keskusteluohjelmassa. Yleisön kiinnostus Eminin yksityiselämään lisääntyi edelleen, kun vuonna 1999 Lontoon Tate Gallery asetti esille hänen installaationsa My Bed (1998). Turner-palkinnosta kilpailleeseen teokseen kuului likaisten vuodevaatteiden peittämä sänky ja pala kokolattiamattoa, roskia, pulloja, poltettuja savukkeita, lääkepakkauksia ja muuta henkilökohtaista tavaraa. Ennen pitkää Emin nousi kestojulkkikseksi ja sai pysyvän aseman Britannian päivä- ja etenkin iltapäivälehdistössä. Samalla hän niitti taiteellista menestystä, myi teoksiaan huippuhinnoin museoille ja keräilijöille ja otti vastaan Kuninkaallisen taideakatemian jäsenyyden vuonna 2007.

Hotel International oli alku Emin taideteokseksi muuttuneelle taiteilijanelämälle. Se heijastuu teoksiin, joissa Emin hyödyntää lähes kaikkia mahdollisia tekniikoita: Lontoon Hayward Galleryn retrospektiivisessä näyttelyssä oli esillä tekstiilitöitä, yökerhojen ja thaihierontalaitosten mainoksia muistuttavia neonvaloteoksia iskulauseineen, videoita, esineteoksia, installaatioita, valokuvia, karkein mutta ilmaisevin vedoin toteutettuja piirroksia ja viime vuosina syntyneitä veistoksia ja maalauksia.
1---Tracey-Emin-Love-is-What-You-Want-at-Hayward-Gallery
Tracey Emin, Love is What You Want.
Tuotannossaan hän käsittelee useimmiten omaa itseään – epätavallisia perhesuhteitaan, kyproksenturkkilaista isäänsä ja englantilaista äitiään, kotipaikkaansa, kaakkoisrannikon pikkukaupunkia Margatea, teini- ja aikuisvuosien ahdistuksen aiheita. Kokemiaan kärsimyksiä Emin käy läpi sekä kuvataiteessa että kirjoissaan Strangeland (2005) ja My Life in a Column (2011). Niissä Emin mainitsee nimeltä monia itselleen merkityksellisiä henkilöitä, ja samalla ylittyvät taiteen, elämän ja olettaakseni myös kunnianloukkausten rajat. Huomattava osa varsinkin kirjallisesta annista perustuu taiteilijan lapsesta asti kokemaan fyysiseen ja psyykkiseen hyväksikäyttöön, jota harjoittivat ensin äidin miesystävä ja teini-iässä kotikaupungin pojat. Myöhemmin Eminin aineistoa ovat traumat, seksi, henkilökohtaiset tragediat, menetyksen tunteet ja mielenterveys- ja päihdeongelmat.

On helppoa ajatella, että Eminin elämäntaide perustuu häpeämättömyyteen, ekshibitionismiin ja haluun viekoitella katsoja intiimeimpien salaisuuksien äärelle. Näyttää siltä kuin Emin toteuttaisi omaelämäkerrallisia teoksiaan tarkoituksena harjoittaa niiden avulla julkista terapiaa ja kotitekoista psykoanalyysia.

(Lue artikkelin jatko Taide-lehdestä 5/2011)

Martta Heikkilä

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä