Tulosta sivuKritiikit 5-11

25.10.2011 22.04

Galleria ja galleria – Jukka Korkeila

korkeilaKylmä violetti väri, joka hävittää tilan materiaalisuuden, ylhäältä tuleva kirkas valospotti leikkaa äänettömyyden sumuun.  Seinällä roikkuu mustassa kehyksessä raamatunsitaatti. Kuolema... tai ei mitään...tai uudelleen syntyminen.

korkeila
Jukka Korkeila

Galleria ja galleria

Jukka Korkeila: Minä en kuulu vain itselleni
Galleria Kalhama & Piippo, Helsinki, 19.8.–2.10.2011

Helsingin gallerioiden taiteelle tarkoitettu avaruus on laajentunut. Galleria Kalhama & Piippo avasi uudet tilat Bulevardilla. Ennen sitä Galleria Forsblom laajentui  suurieleisesti mahtavaan Suomi-talon graniittilinnaan. Se on varmasti hyvä uutinen, vaikka toisaalta  – oikea avaruus viilenee laajentuessaan. 

Galleria Kalhama & Piippo on keskittynyt pohjoismaisen taiteen ja nuorten taiteilijoiden esittelyyn. Uudet, perusteellisesti suunnitellut tilat antavat siihen erilaiset  mahdollisuudet. Vaikka show-room ja toimisto ovat vielä kesken, avausnäyttely on monella tavoin rohkea. Jukka Korkeilan näyttely asettaa katsojille taiteeseen ja elämään liittyviä kysymyksiä niin että alkaa vähän huimata.

”Työni ovat emotionaalisen vararikon sivutuotteita.” (Jukka Korkeila)
Galleriatilaan astuessa saattaa havaita  vahvan fyysisen kosketuksen tunteen, joka välittyy näyttelystä mm. sen perusratkaisun kautta. Oikealla on installaatio, joka antoi näyttelylle nimen. Kylmä violetti väri, joka hävittää tilan materiaalisuuden, ylhäältä tuleva kirkas valospotti leikkaa äänettömyyden sumuun.  Seinällä roikkuu mustassa kehyksessä raamatunsitaatti. Kuolema... tai ei mitään...tai uudelleen syntyminen?

Kysymys Eliasta
9.Kun he laskeutuivat vuorenrinnettä, Jeesus sanoi heille: "Älkää kertoko
tätä näkyä kenellekään ennen kuin Ihmisen Poika on herätetty kuolleista."
10. Opetuslapset kysyivät häneltä: "Miksi lainopettajat sanovat, että
Elian pitää tulla ensin?"
11. "Elia kyllä tulee", hän vastasi, "ja panee
kaiken taas kohdalleen.
12.Ja minä sanon teille, että Elia on jo tullut.
Ihmiset eivät vaan tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle mitä tahtoivat.
Samoin he tulevat tekemään Ihmisen Pojalle."
13. Silloin opetuslapset
ymmärsivät, että hän oli puhunut heille Johannes Kastajasta.

Näyttely jatkuu valkoisen tilaan, valo on kirkas, suorastaan häikäisevä, se erottaa kaikki yksityiskohdat ja hävittää kaikki varjot. Nykyhetken olemassaolo – joka on tässä ja nyt. Maalauksien kirkkaat värit, joista loistaa vaalea punainen. Tässä on elämä ja Korkeila antaa maalauksilla sille oman muodon. Teema on rehellisyydessään  hämmentävä: ihmisen seksuaalisuus siinä muodossa, joka vaatii katsojalta rehellisyyttä! Se voi olla monelle vaikeaa. Näemme elämän kohtauksia, jotka toistuvat ja tulevat lähemmäksi, suoraan iholle.

Toistuminen tavoittelee uudelleen paluuta, muistoja jotka ovat kuin ilmestyksiä ja joita on vaikea jäsentää yksitellen. Vasta ”Kokonaisuus” sulkee ympyrän. Surumielisyys kohtaa hektisyyden ilon. Itseironisuus kohtaa rakkauden, rakkauden elämään.

Muistanko oikein, vai päättyykö kaikki tähän?

Korkeila maalaa suvereenisti varmalla ammattitaidollaan. Hänen ekspressiivinen otteensa ei hellitä, se on kirkastunut. Uutena teknisenä  välineenä Korkeila otti käyttöön monotypian, joka mahdollistaa, että kuva toistaa itseään kuin matriisi, samalla häivyttäen kuvan tarkkuuden kerta kerrasta. Maalauksesta tulee tosi kun se tavoittaa emootion. Ilmaisuväline ja tavoite kohtaavat toisensa.

Taide ja rehellisyys


Korkeilan näyttelyssä voidaan pohtia muutakin, esimerkiksi kysymyksiä taiteen esittävyydestä tai moraalista. Saako esittävä taide valita teemansa ihan vapaasti, välittämättä siitä mihin katsoja viedään?

Mielestäni voi ja pitää valita vapaasti, koska valitsematta jättäminen on alistumista ja erilaisten ideologioiden palvelemista. Olemisen kysymyksiä ei voi sensuroida. Rehellisyyden edessä ei ole mahdollista hissutella itsepetoksen uhalla. Voidaan toki pohtia vain ja ainoastaan taiteesta itsestään lähteviä (kriitikoiden asettamia) kysymyksiä, kuten sommittelua, värien tasapainoa, esteettisyyttä, laatua, taiteen gengrejä ja kontekstia. Tällainen ajattelu ei kuitenkaan poista rehellisyyden tarvetta, se vain auttaa alistumista kaupallisuuden ideologeille. Mikään ei ole kiellettyä kun haluamme katsoa olemassaolon kokonaisuuden selittämättömyyttä.

”Mitä tarkoitaa se, että alastomuus on hävettävää, sukuelimet ja peräaukko ovat hävettäviä? Eikö ole niin, että kehoon kohdistettu häpeä tekee kehosta iljetyksen, joka on saastan asemassa?” 
” On säälittävää olla tyytymätön itseensä.”
(Timo Airaksinen: Saasta – filosofinen johdatus jätteen todellisuuteen)

Siksi Jukka Korkeilan näyttely on vahva näyte taiteen rehellisyyden välttämättömyydestä.

Petr Rehor

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä