Tulosta sivuKritiikit 5-11

25.10.2011 21.59

Pistetäänkö leikiksi? – Ulla Jokisalo

Ulla-Jokisalo,-Taikalyhty,-2009Valokuvalla on edelleenkin ihmeellinen kyky vangita aikaa, säilöä menneitä hetkiä, näyttää maailma sellaisena, kun se oli joskus ennen. Jokisalokin kääntää katseensa kohti vanhoja (valo)kuvia ja esineistöjä, sanoo sanottavansa niiden avulla. Kiiltokuvat ja -nahkakengät taipuvat notkeasti unenomaiseen leikkiin, jossa mennyttä voidaan tulkita yhä uudelleen.

Ulla-Jokisalo,-Taikalyhty,-2009
Ulla Jokisalo, Taikalyhty, 2009.

Pistetäänkö leikiksi?


Ulla Jokisalo: Aikomuksia – leikin varjolla
Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki, 17.8 – 25.9.2011

Ulla Jokisalon Aikomuksia – leikin varjolla jatkoi Suomen valokuvataiteen museon pitkän linjan valokuvaajien tuotannon esittelyjen. Jokisalo tuli taitelijana tunnetuksi 1980–90 -lukujen taitteessa, jolloin valokuva, erityisesti värivalokuva, valloitti taidekenttää osana isompaa muutosta, kuvataiteen eri lajien sekoittumisen vaihetta. Tämä lajien välisyys onkin Jokisalon tuotannossa ainakin teknisessä mielessä avainasemassa. Hän pistää, neuloo, puhkoo, leikkaa, vaatettaa, kiinnittää, mutta kuitenkin niin, että keskiössä on edelleen, lähes aina, valokuva.

Lähes järjestään Jokisalo valokuvaa kuvastoja ja esineistöä, jotka kuuluvat menneisyyteen, ja usein lapsuuteen. Menneisyys tulee mukaan myös käytettyjen tekniikoiden muodossa. Niin kirjominen kuin kuvien saksiminenkin ovat juuri jotain sellaista, jota oli tapana tehdä silloin, entiseen aikaan.
Ulla-Jokisalo,-Elamakerta,-2010
Ulla Jokisalo, Elämäkerta, 2010.
Valokuvalla on edelleenkin ihmeellinen kyky vangita aikaa, säilöä menneitä hetkiä, näyttää maailma sellaisena, kun se oli joskus ennen. Jokisalokin kääntää katseensa kohti vanhoja (valo)kuvia ja esineistöjä, sanoo sanottavansa niiden avulla. Kiiltokuvat ja -nahkakengät taipuvat notkeasti unenomaiseen leikkiin, jossa mennyttä voidaan tulkita yhä uudelleen ja uudelleen, poimia elementti sieltä, siirtää syrjään täältä, miten milloinkin, tarpeen ja ajatuksen mukaan. Jokisalon teokset tekevät näkyväksi sitä, mitä harvemmin kuvataan tai sitä, mitä ei voida suoraan esittää.

Menneisyyden työstämiseen pyritään myös psykoanalyysissä. Näyttelyssä olikin kuva Sigmund Freudin Lontoon kotiin sijoitetusta sohvasta ja sen vieressä, samalla seinällä, ote valistusfilosofi Jean-Jacques Rousseaun omaelämänkerrallisesta kirjasta Tunnustuksia. Niin psykoanalyytikon sohva kuin tunnustuksellinen omaelämänkertakin liittyvät samaan asiaan, muistiin, oman elämän tarkasteluun ja sen esittämiseen. Myös lapset esittävät elämäänsä leikin avulla, kertovat tarinoita, kuvittelevat tulevia. Ihan leikin päiten, mutta ei vailla totuuden hiventä.

Katsojalle tarjoutuu ihmeellinen maailma, jonka pyörteisiin voi halutessaan vapaasti heittäytyä. Pää korvautuu lankojen päissä liitelevillä perhosilla, maisema katsoo pelottavilla silmillään, peukaloisiksi kutistuneet pikkutytöt tanssivat ilmassa puun ympärillä ja puukin kasvaa ihan väärin päin. Ja usein se, mikä on tärkeää, on kuvan keskellä, symmetrisesti, että sen varmasti huomaa, osaa sieltä poimia.

Jokisalon taide on omaleimasta ja rohkeaa, ja se onnistuu myös puhuttelemaan, aina yhä uudelleen. Jokisalon merkityksen voi aistia myös siinä, miten aika moni nuoremman polven tekijä on loistavasti kyennyt hyödyntämään Jokisalon tarjoilemia tarinan kertomisen välineitä.

Sanna Sarva

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä