Tulosta sivuPääkirjoitus 5-12

Tyylikaudet


Itselläni on alkavaa neuroosia muistuttava harrastus yrittää arvata rakennusta tai kirjan kansisuunnittelua katsomalla niiden valmistumisvuosi. Kun tätä on aikansa harjoittanut, niin ei yleensä kovin monella vuodella mene pieleen; yli kolme alkaa tuntua jo epäonnistumiselta. Taidehistorian opiskelusta on osaltaan ollut oma apunsa tämän turhan ja omahyväisen aktiviteetin sujumisessa.


Mutta kaikki kaikessa, eräs oudoimpia asioita kaikissa taiteissa on se, kuinka huomaamatta tyyli ja konventiot syntyvät – ja kuinka ne sitten ovat meille aivan ilmiselviä, tunnistettavia kuin koirarodut. Ja kuinka pitkä on se aika teoksen syntymästä, kun katsomme sitä ainakin osittain aikakautensa edustajana?


Aluksihan kaikki uusi näyttää vain – uudelta. Mutta tänään onkin jo koko lailla helppo nähdä mikä maalaus on tehty 80-luvulla; oikeastaan 90-luvunkin alkaa jo erottaa. Kummallisinta on, miten ihmisellä voi olla kyky erottaa aikakauden tyyli lähtökohdiltaan hyvinkin erilaisten taiteilijoiden tuotannosta. Kyllä esimerkiksi sen ”80-lukulaisen” teoksen erottaa vaikkapa yhtä hyvin niin Juhana Blomstedtin kuin Teemu Saukkosenkin tuotannosta, vaikka noiden taiteilijoiden kaikki teokset muodostaisivat myös oman kiinteän johdonmukaisen kokonaisuutensa.


Eikä kukaan itseänsäkään aikakauden tyylin kautta identifioi, tässä arjessamme. Mutta silti, kuinka tuttu on se lievää yhteishäpeää helpottava naurunhörähdys vanhoja valokuvia katsottaessa: ne vaatteet, ne kampaukset! Ikään kuin kukaan meistä ei juuri tälläkin hetkellä pitäisi yllään naurettavia vaatteita, naurettavia kampauksia – siis naurettavia kaikkien tulevaisuuden ihmisten mielestä.


Luulenkin, että esimerkiksi nykyajan muotimaailmassa bloggaajien ja muiden fanaattisten asianharrastajien piirissä kytee jo ainakin jossain taustalla sen myöntäminen, että tämä muoti nyt on tällä hetkellä juuri tällaista, ja sitten se on ihan kohta taas vähän toista, ja sitten taas vähän toista, ja silloin tämä nykyinen on jo vanhanaikaista. Tällaisen ohimenevyyden ja ajanmukaisuuden häkellyttävän lyhyyden rehellinen myöntäminen voi olla helpottavaakin.


Silti yleinen ajatushan kai menee edelleen niin, että muoti on ohutta, ja taiteen kuuluisi kai kuitenkin edes yrittää olla yleispätevää, ja siksi on luonnollista että taiteilija usein pyrkii olemaan ”muoti-ilmiöiden” ulkopuolella – omaperäinen. Tämä erityisyys, kutsuttakoon sitä paradoksaalisesti (kulloinkin taas kunkin aikakauden hengen mukaisesti) universaalisuudeksi tai omaperäisyydeksi, aitoudeksi tai uutuudeksi, taiteen ikuisiksi arvoiksi tai edistyksellisyydeksi on kuitenkin kai samaa harhaa, mahdotonta tavoittaa. Mutta sittenkin, tällaisten ajasta erillisten piirteiden tavoittelun ja väistämättömästi ja huomaamattomasti meitä määrittävien aikakauden piirteiden välisessä kamppailussa merkittävin taide juuri syntyy.


Omaperäistä tai ajasta poikkeavaa myös taidekriitikko tai apurahalautakuntalainen niin kernaasti hakee ja sitä arvostaa, Toisaalta hän myös yrittää kovin mielellään hahmotella ajan henkeä, mielellään vähän ennen kuin sen jo kaikki näkevät. Siksi tässä, ja myös tulevissa Taide-lehdissä yritetään artikkeleissa hahmottaa erilaisia ajassa liikkuvia taideilmiöitä, mahdollisia palasia kokonaiskuvasta.


Tämän ei ole tarkoitus olla pilkkaa tai viisastelua, vaan edes jossain määrin toistuvien teemojen, tapojen ja ilmiasujen myöntämistä ja niiden havainnointia. Nyt eräs tällainen näyttäisi olevan katsettaan piilotteleva, kasvoton naishahmo. Ehkä parinkymmenen vuoden päästä se nähdään itsestäänselvästi yhtenä tämän aikakauden konventiona.


Konvention huomaaminen ei tarkoita, että se olisi huono asia, jota tulisi vältellä. Se on vain lähtökohta sen ymmärtämiselle ja hyväksymiselle mitä kyseisellä ajalla on uutta lisättävää  maailman hahmottamisen aktiiviseen ja loppua vailla olevaan prosessiin – jollainen hyvä taide aina on. Me olemme koko ajan sekä tätä meihin nähden ylivoimaista aikamme kuvaa että poikkeuksellista erityisyyttä, siis osa tämän ajan muutosta – ja tämän kamppailun ansiosta mahdollisesti osa aikakaudet ylittävästäkin.


Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä