Tulosta sivuKritiikit

21.10.2013 15.27

Miltei kadonnut taiteilijakuva - Onni Kosonen

t4Vain yksi iso tila. Rivi maalauksia kiertää tilan kaikki seinät läpi tasaisella korkeudella, tasaisella tahdilla, kronologisesti: yhden taiteilijan ura. Taulujen vieressä numero, pöydällä vihkot, niissä teosnimet ja vuodet. Tällaista näyttelyä harvoin enää tapaa.

t4
Kuolema, 1940-luku, öljyväri

Miltei kadonnut taiteilijakuva


Onni Kosonen – Muistonäyttely

Keski-Suomen museo, Jyväskylä

7.9 – 3.11.2013


Vain yksi iso tila. Rivi maalauksia kiertää tilan kaikki seinät läpi tasaisella korkeudella, tasaisella tahdilla, kronologisesti: yhden taiteilijan ura. Taulujen vieressä numero, pöydällä vihkot, niissä teosnimet ja vuodet. Tällaista näyttelyä harvoin enää tapaa. Mitään taidemuseologista kikkaa viimeiseltä neljältä vuosikymmeneltä ei käytetä, ei tarrakirjaimen kirjainta, ei väriseiniä.

Näyttelyn ylöspano kuitenkin juuri tällaisena alleviivaa sen sisältöä omalla omituisella tavallaan. Onni Kososen (1920–1999) muistonäyttely Keski-Suomen museon yläkerran näyttelyhallissa kertoo taiteilijaroolista, jonka tyylistä ei kai enää oikein tapaa, vaikka tuo aika on sentään niin lähellä tätä päivää.


Kosonen, minullekin aiemmin aivan tuntematon nimi, näyttää olleen ammattimies, hyvä sellainen – aina tehnyt asioita kuten aikaan kuuluu, osannut muuntaa itseään tarpeen mukaan aikakauden tyylien ja vaatimusten mukaisesti, ja sittenkin tärkeimpänä aina osannut tehdä kuvaa, hänellä on maalausajattelua. 


t5
Elektroninen maalaus, 1960-luvun loppupuoli. Yleisradion taidekilpailun voittoluonnos, öljyväri.

Hän on aloitellut 40-luvulla nuoren sodankäyneen miehen tyypillisellä eksistentiaalilla ja eksotisoivalla ekspressiodramatiikalla. Oli sodan varjoista nousevaa kuoleman pääkalloa ja urbaania prostituutiokatukuvaa. Sittemmin asetelmaa, maalaismaisemaa, maalauksia kuten tuolloin maalauksia enimmin tehtiin, Kososella ehkä aavistuksen värillisesti sekä siveltelyltään rempseämpiä kuin ajan peruskama. Julkisten maalausten kilpailuihin, abstrakteihin ja abstraktittomiin, jopa alttarimaalauskisoihin hän sittemmin osallistui, oikeastaan aika hyvilläkin ehdotuksilla, kunhan muistetaan tuon genren melko ahdas tyylikehikko.


60-luvulla Kosonen alkaa päästä maalauksellisesti laadukkaimmilleen, on informalismista ponnistavaa, abstraktia ekspressiota, keveän graafisen eleganteista paksunvahvoihin vastaansanomattomiin maalaustiloihin. Sitten hän tekee, ehkä aavistuksen väkinäisesti, myös sen kantaaottavan ja iskeväksi ajatellun teoksensa: mustia ihmisiä massana silmänkantamattomiin, ja yhden yksilön intensiivisen kasvot, sitä nälkämaata.


Tulee häneltä se 70-luvun hempeänherkkään kukkaniittyromantiikkaankin lukeutuva maalaus, ja toiset teokset miltei samoilta ajoilta ovat kuin abstrahoitua Juhani Linnovaaraa ja kolmannet myöhäisinformalismia, hyvää monimutkaisen näköisten abstraktiomuotojen rakenteellista hallintaa.

Se, että Kosonen ei ollut tyylin luoja, vaan tyylien osaaja, ei ole ollut omiaan tekemään hänestä taidehistorian suurhahmoa. Mutta on se vaan kuitenkin hienoa, että voi katsella näin monia, näin hyviä ja innostavia maalauksia (ja teki Kosonen muutamia veistoksiakin, modernistisia vertikaaleja ”toteemeja” ja jossain välissä kuultovärjättyjä puupalikoita, jotka saattaa nähdä autereisena maisemana – sinänsä hyvin sisustustaiteellisen oloinen idea.)


t6
Reliefi ja maalaus, 1969, öljyväri.

Tulee hyvä olo, että tällaistakin on tehty, tällainenkin taiteellinen ajattelija on ollut. Mitään plagiaattia, näinä sellaisia etsivinä aikoina, näistä ei kuitenkaan ole mahdollista löytää. Kosonen vain otti ajan aihelmia, mietti, ja maalasi sen henkeen täyspainoisen, itsenäisen teoksen. Taiteellisesta osaamisesta vakuuttavampaa tekee se, että Kosonen oli itseoppinut, alkuaan mainospuolella toiminut kuvantekijä. Olisiko niin, että nimenomaan taidekoulutus vannottaa ihmisiä määrittämään ikioman tyylinsä, ja olemaan sille uskollinen?


t7
Musta konstruktio, 1968, oljyväri.

Kososen viimeiseksi, ja melko pitkäaikaiseksi – ja sen vuoksi helposti ajateltavasti Kososen omimmaksi – tyylivaiheeksi kiteytyikin sitten maalauksen peruspalikoihin tiivistyvät teokset, järjestelmämaalaukset:  matalaa negatiivista pyramidimuotoa ruudukkoina varioivat rakennekehitelmät, syntyy kolmiulotteisia eloisia väritiloja – maalauksia jotka muuttuvat katsojan aseman muuttuessa. Hienoja, taitonsa jo todistaneen taiteilijan omimpia, kenties jo vailla kaupallisia paineita tehtyjä teoksia.


Luulen, että Kososen muistonäyttely oli imponoivampi, kuin monetkaan ”yhtenäisen tuotannon” tehneiden kokonaisuudet voivat olla. Oikeastaan kun kuitenkin on niin, että kaikkien pitkään tehneiden töissä väkisinkin näkyy aikakauden tyylien vaikutus – huolimatta sellaisen väistelystä henkilökohtaisen asenteen näkymisen toivossa. Vaikutteita häpeilemättä sulattamalla voi löytää paljon, ja monipuolista.


Pessi Rautio

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä