Tulosta sivuArtikkelit

Brian_with_pet_pig_1998
Brian with pet pig, 1998.

Dokumentarismi henkilökohtaisena trippinä

 


Porin taidemuseo on tuonut Suomeen kulttitaiteilijan vaikuttavan näyttelyn. Sama taiteilija rakensi jo viime syksynä Serlachius museon ryhmänäyttelyn hylättyyn taloon installaation, joka on nyt ostettu museon kokoelmiin.

 

Musiikin puolella kulttitaiteilija on pienen yleisön tietämä erityinen lahjakkuus. Mutta paradoksaalisesti kuvataiteen kulttitaiteilija taitaa ollakin sellainen, jonka teokset kiinnostavat useampia ihmisiä kuin monien alan sisällä kuuluistenkin kuvataiteilijoiden teokset. Yhdysvaltalaissyntyinen Etelä-Afrikassa toimiva Roger Ballen (1950-) on varmasti kulttitaiteilija, ja kulttiuden synnyssä on osansa provokatiivisuuden kiehtovuudella.

 

Ballen muutti Etelä-Afrikkaan geologina, mutta alkoi pian valokuvata. Näyttelyn varhaisin teossarja kuvaa eteläafrikkalaista taantuvaa pikkukaupunkia, ja sen ”white trashia”, selkeän dokumentaarisessa perinteessä. Ballenin dokumentoimat ihmiset eivät ole mallikelpoisia, pikemminkin kuolaavia vähämielisiä. Ihmisten erikoinen käytös ja rapistuvien asuintilojen yksityiskohdat luovat surrealistisessa kuvahengessä rujosta kauneutta hakevaa outoa ja selittämätöntä, mutta ihmeteltävän selvästi totta kuhisevan kuvamaailman.  Ballenin kuvallinen tekniikka, sävykkyys on aivan huipputasoa jo näissä ensimmäisissä kuvissa.

 

Tämä vuosien 1982-87 kuvasarja aiheutti kohua ja vastalauseita, kun Etelä-Afrikan viralliset tahot eivät halunneet nähdä tällaista puolta valtiosta. Dokumentarismi teki siis tehtävänsä: herätti tajuamaan. Sen jälkeiset kohut ja vastalauseet, jotka ovat Ballenia sittemmin seuranneet hänen maineensa kasvun myötä, ovatkin olleet toisenlaisia, vaikeammin käsiteltäviä. Ne perustuvat kysymyksiin Ballenin kuvaamien kohteiden (jotka miltei kaikki ovat miehiä, etupäässä valkoisia, totaalisesti syrjäytyneitä, mielenterveydeltään  vakavasti järkkyneitä tai kehitysvammaisia. fyysisesti rujoja ja kodittomia) ekploitaatiosta ja hyväksikäytöstä.


2Roger-Ballen-sisä-2
Asylum of the Birds - Ambience, 2006.


Ballenin myöhemmät kuvasarjat ovat yksi toisensa jälkeen menneet kuvallisesti etäämmälle dokumentin perinteestä ja Ballen yhä karumpiin haiseviin loukkoihin, joissa ihmiset näyttävät jotenkuten elävän. Ballen alkaa aste asteelta lavastaa ja ohjata kuvaamaansa yhä enemmän. Hän tuo kuvauspaikalle, ihmisten asumuksiin, romukaupoista löytämäänsä materiaalia, pyytää (vai käskee?) ihmisiä tekemään jotakin, laitattaa heille naamareita päälle, asettelee heitä outoihin asentoihin ja kuvaa henkilöitä yhä useammin seinäpiirrosten keskellä, kuin eräänä kuvaelementtinä.


Take_off-2012
Take off, 2012. 

Tai näin ainakin valokuvien lisäksi kuvaustilannetta ”dokumentoivien” filmien kautta meille näyttelyn tarjoama narratiivi kertoo. Kaikessa todellisen ja rakennetun tarinan rajat hämärtyvät yhä pitemmälle. Ballenin työskentely voikin olla vielä tätä suuremmin tai vähemmän lavastettua, käsikirjoitettua. Minkään dokumentaariseen totuuteen ei voi luottaa enää yhtään.

 

Siksi Ballenin työssä on tiettyä rehellisyyttä. Dokumentaarisuudestakaan lähtenyt kuvaaminen ei kuvaa jäännöksettä todellisuutta, vaan on lopulta ”taidetta”, kuvaajan omien pinttymien projektiopintaa.

 

(Lue koko teksti Taide-lehdestä 5/15)


Pessi Rautio

 

Roger Ballen – Varjojen maa, Roger Ballenin valokuvia vuosilta 1982-2015, Porin taidemuseo, 23.9.2015–17.1.2016


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä