Tulosta sivuKiertokirjoittaja 6-06

From: taide@artists.fi
Subject: Ketjukirje

Arvoisa vastaanottaja,

Laitamme liikkeelle ketjukirjeen, jossa eri alojen ihmiset pohtivat taidetta omista lähtökohdistaan. On tutkittu, että kenet tahansa kaksi ihmistä voidaan yhdistää kuuden ystävän välityksellä. Ketjukirjeemme voi siis kahden lehden päästä olla kenellä ja missä päin maailmaa tahansa.

Viestin kirjoitus: su 24. syyskuuta 2006 22:42:19
Otsikko: Vastaus Esko Nummelinille
Lähettäjä: Kimmo Sarje
Profiili: Kuvataiteilija, FT
Kopio: Pikasso-taidesupermarketin toimitusjohtaja,
kuvataiteilija Jani Leinonen
Motto: Intellektuaalisen pääoman markkinat eivät toimi Suomessa

Jokin mättää Suomenmaassa. Pintapuolisesti asiat näyttäisivät olevan kerrassaan mallissaan. Talous kasvaa, että korvissa kohisee. Samalla kuitenkin säästäminen ja leikkaukset hallitsevat talouspolitiikan retoriikkaa. Myös kulttuurinen ilmapiiri on pikemminkin jähmeä kuin rento. Ollaan hätääntyneitä ja puolustuskannalla. Syynkin arvaan. Ihmiset ovat huolissaan toimeentulostaan.

Noususuhdanteesta huolimatta moni kokee nahoissaan vain ehtojen kiristämisen. Koko ajan toivotaan ja pyydetään asiantuntemusta – joitakin ällistyttäviä poikkeuksia lukuun ottamatta – enemmän ja halvemmalla, mieluummin ilmaiseksi kuten tämän kolumnin kirjoittamista.

Valtionyrityksistä ulosmitattujen miljoonaoptioiden Suomessa esimerkiksi Kansallisbiografiaa, jota olen muutamalla artikkelilla avustanut, kustannetaan tutkijoiden uhrautuvaisuuden varassa.

Viikkojenkin tutkimustyö kuitaan sadalla eurolla miinus verot. Tällaisiin talkoisiin luulisi vain Fortumin Liliuksella olevan varaa. Esko Nummelinin haaste kirjoittaa ”taiteesta, pääomasta ja innovaatiopääomasta hyvinvointipolitiikan tekijöinä” kuulostaakin korvissani hyvin palkattujen virkamiesten sanahelinältä. Niin tärkeitä ja välttämättömiä käsitteitä kuin ne voivatkin olla poliittisen vakuuttelun ja strategian välineinä.

Puhun vapaan kulttuurityöläisen, tutkijan ja taiteilijan näkökulmasta.

Vallitseva asenneilmasto, niin kuin sen koen voimatta esittää tilastoja tuekseni, kalvaa sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, kun yhä kapeampi tila jää riippumattomalle kulttuuriselle toiminnalle. Se marginalisoituu entisestään.

1980-luvun postmoderni leikki, suvaitsevaisuus ja taiteellinen riskinotto tuntuvat nykyisin lähes menetetyltä lintukodolta, puhumattakaan halusta panostaa taloudellisesti. Oudosti 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin ilmapiiri tuo mieleen pikemminkin 1970-luvun huonot puolet.

Ollaan etukamppailun henkisissä ja aineellisissa poteroissa, ja kaikkea, mikä liikkuu välimaastossa, saa pamputtaa ja pomputtaa vapaasti. Sisäministeri Rajamäki joukkoineen antaa mallia: Visiirit alas!

Jotain oleellista nykyasenteista tavoitti myös Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto lukuvuoden avajaispuheessaan, kun hän totesi, että valtionhallintoon on omaksuttu konserniajattelu, jossa Suomea johdetaan keskitetysti, ikään kuin se olisi voittoa ja tuottoa tavoitteleva liikeyritys.

Tällainen ajattelu sulkee ulkopuolelleen sekä sivistysyliopiston että luovan toiminnan kasvualustan. Arvokasta on kai vain se, mikä lyhyessä ajassa tuottaa tai ainakin säästää rahaa.

Jos markkinatalous jyrääkin Suomessa täysillä, siitä ei seuraa, että myös intellektuaaliset markkinat toimisivat. Päinvastoin. Epävarmuudessa elävät ihmiset ja kuppikunnat pitävät kouristuksenomaisesti kiinni asemistaan.

Toimitaan oligopolisessa tilanteessa, jossa kukin instituutio varsin omavaltaisesti sanelee pelisääntönsä. Poissulkeminen on päivän sana, ei mahdollisuuksien oivaltaminen.

Jani Leinonen ja Jukka Kurttila osuivat ahdistuneen aikamme ytimiin terapeuttisesti avaamalla hullunhauskan Pikasso-taidekaupan Albertinkadun entisen viinakaupan, sittemmin Sparin tiloihin. Pojat karnevalisoivat kerralla sekä kaiken läpitunkevan kaupallisuuden että taidekentän nurkkakuntaisuuden.

Hyväntuulisella sosiaalisella energiallaan he saivat sekä taiteilijat että sponsorit liikkeelle, kun taide sananmukaisesti pantiin kaupan hyllylle. Mukana oli lähes sata taiteilijaa, ja jo kolmen viikon kävijämäärä hakkasi purnut ja mäntät.

Oli inspiroivaa nähdä lähtökohdiltaan ja iältään erilaisten taiteilijoiden töitä tiiviisti rinnakkain epäsovinnaisessa yhteydessä. Kokonaisuus oli polyfoninen montaasi, nykytaidetta par excellence. Tunnelma kaupassa ja sen järjestämissä tapahtumissa oli myös utelias ja vapautunut. Tällaiseen eivät tavanomaisemmat teosvälitystilaisuudet yllä. Henkilökohtaisesti iloitsin mahdollisuudesta vaihtaa ajatuksia erityisesti nuorempien kollegoiden kanssa.

Haastankin toimitusjohtaja Leinosen käyttämään puheenvuoron kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman luovasta uusintamisesta.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä