Tulosta sivuNepantlan taiteilijoita

MontoyaLaVirgen-netti
Delilah Montoya, La Virgen, 1999, hopeagelatiinivedos. (Gonzalesin runofragmentti ei ole osa valokuvateosta.)

Nepantlan taiteilijoita: naisen ja rodun puolesta

”Me chicanat emme tienneet olevamme ihmisiä, ennen kuin Corky Gonzalesin runo I am Joaquin julkaistiin tai Partido Unido perustettiin.” Näin kuvailee chicana-taiteilija Santa Barraza Yhdysvaltojen meksikolaistaustaisen väestön näkemystä ihmisarvostaan ennen chicano-kulttuurin renessanssia.

Teksti: Seija Vääränen

Chicano-kulttuurin renessanssi alkoi Yhdysvalloissa 1970-luvulla vastareaktiona meksikolaistaustaisen väestönosan huonolle kohtelulle. Nuoret radikaalit ottivat käyttöön halventavana pidetyn chicano (mies)/ chicana (nainen) -nimityksen, joka siihen asti oli viitannut kouluja käymättömään työväestöön. He halusivat osoittaa olevansa ylpeitä ”intiaanijuuristaan” ja vanhoista traditioistaan.

Lähinnä vaihtoehtogallerioissa esillä ollut taidesuuntaus sai alkuinnoituksensa ja aiheensa Meksikon muralisteilta. Chicana-taide vakiinnutti asemansa, kun 1990-luvun alkupuoliskolla järjestetty iso taidekatselmus CARA Chicana Art: Affirmation and Resistance 1965–1985 kiersi Yhdysvaltain suurissa museoissa Albuquerquessa, New Yorkissa, El Pasossa ja Washingtonissa. Sen jälkeen yksittäiset taiteilijaryhmät ovat esittäytyneet myös muualla maailmassa.

Kansainvälisesti tunnettuja ja arvostettuja chicana-taiteilijoita on paljon, muun muassa Judith Baca, Ester Hérnandez, Yolanda López, Delilah Montoya ja Santa Barraza.

Guadalupano-Montoya-netti
Delilah Montoya, El Guadalupano, 1998. Valokuva.
Delilah Montoyan mustavalkoinen valokuva El Guadalupano (1998) ja Santa Barrazan värejä loistava öljymaalaus Nepantla (1995), siinä kaksi kuvaa toiseudesta, kaksi tapaa käsitellä sitä. Molempien teosten hahmot ovat selin katsojaan, kasvottomia ja nimettömiä.

Barrazan maalaus esittää intiaaninaista rajamaan laidalla, katselemassa kaukaisuutta, sinisenä siintäviä vuoria. Musta tukka on perinteisesti kammattu, puvun kuviointi ja hiuspannan värit kertovat, mistä kylästä nainen on kotoisin. Montoyan valokuvan mies – vanki, yläruumis paljaana – seisoo ristikon takana kädet kahlittuna selän taakse ja tuijottaa harmaata seinää. Sekä naisen että miehen selkään on kuvattu Guadalupen Neitsyt, intiaanien ruskea madonna.

Guadalupe, lempinimeltään Lupita on meksikolaisten tärkein ja ristiriitaisin symboli. Näkökulmasta ja tulkitsijasta riippuen se on vapauden ja kapinan tai kolonialismin ja alistamisen ikoni. Chicano-miehen selän tatuointi paljastaa rodun ja (etnisen) identiteetin. Se on miehen ”toinen iho”; se suojelee miestä, on yhtä aikaa pyhä ja profaani.

Nepantlan intiaaninainen on pysähtynyt, hänen hiuksissaan ja hänen takanaan kasvaa agaave – vai kasvaako nainen siitä? Agaavesta intiaanit valmistivat muun muassa lääkkeitä, kangasta ja tequilaa. Barraza kertoo, että agaavekasvista on tullut hänelle ikoni. Se on Etelä-Teksasin maiseman symboli, se liittää ihmisen maahan ja elämän jatkuvuuteen.

Nepantla-netti
Santa Barraza, Nepantla, 1995. Öljy, 105 x 143 cm. Teoksesta Santa Barraza, Artist of the Borderlands, Texas A&M Press www.tamu.edu/upress.
Sana nepantla on nahuatlia, intiaanikieltä ja merkitsee välimaata tai erämaata. Chicana-feministien käyttöön sanan lanseerasi vuonna 2004 kuollut Gloria Anzaldùa, Barrazan ystävä, kirjailija ja esseisti. Hän antoi sanalle myös psyykkisen rajatilan merkityksen.

Barrazalle ja Anzaldùalle nepantla merkitsee elämistä kahden maailman välissä, liikkumista kielellisesti, kulttuurisesti ja sukupuolisesti alueelta toiselle. Mutta se merkitsee myös konkreettista, fyysistä aluetta, rajamaata jossakin Meksikon ja Yhdysvaltain välillä. Aluetta, jonka köyhien maastamuuttajien jatkuva virta ylittää tai johon se katoaa.

LUE LISÄÄ TAIDE 6/07.

Kirjoittaja on helsinkiläinen uskontotieteilijä ja kriitikko.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä