Tulosta sivuCheckpoint Taava 6-07

Taavapalkki-top




Ettekö puhu taideinstituutiomme kieltä?


taavakasvot Brooklyn Museum New Yorkissa lanseerasi loppukesästä näyttelyn Infinite Island: Contemporary Caribbean Art (31.8.2007–27.1.2008). Näyttelyssä oli noin 80 teosta 45 taiteilijalta, joista 35% asuu muualla kuin Karibialla. Kokonaisuuden kuratoi Tumelo Mosaka, museon apulaiskuraattori.

Jotkut taiteilijat saivat erittäin hyvän vastaanoton, mutta itse näyttelyä tunnuttiin monissa arvioissa pidettävän (ainakin rivien välissä) provinsiaalisena. Erityisesti identiteettien käsittelyä aiheena ja installaatioiden käyttöä ilmaisuvälineenä pidettiin kovin vanhanaikaisena – kuraattori oli valinnut mukaan viisitoista.

En mennyt New Yorkiin mutta kylläkin Karibialle, Barbadokselle, jossa manhattanilaista taideilmaa haisteltiin terävöitynein aistein. Galleria Zemiconin galleristi Therese Hadchity pohti tätä kirjoittaessani vielä julkaisemattomassa esseessään näyttelyn vastaanottoa.

Hänen mukaansa Mosaka pyrki miellyttämään newyorkilaista taideyleisöä karibialaisten taideyleisöjen ja alueen taidetoimijoiden kustannuksella. Ironinen lopputulos oli, että näyttely näyttäytyi yhtä eksoottisen outona niin Manhattanilla kuin Karibiallakin! Hadchity ei nähnyt ”karibialaisessa diasporassa” (alueen ulkopuolella) elävien taiteilijoiden mukanaolossa sinänsä mitään kritisoitavaa. Tässä tapauksessa monet näistä taiteilijoista olivat kuitenkin tuntemattomia Karibialla.

”Minusta tuntuu usein, että kuraattorit ovat kuin poliitikkoja, jotka ovat menettäneet kosketuksen äänestäjiinsä”, Hadchity sanoi. Selvittääkseen oman taideyhteisönsä suhtautumista Brooklynin näyttelyyn ja vientinäyttelyihin yleensä hän laati kyselyn, jota kommentoitiin mm. seuraavasti:

”Termi ’karibialainen taide’ on täsmälleen yhtä merkityksellinen tai merkityksetön kuin vaikka ’amerikkalainen taide’”, keräilijä ja kuraattori Mervyn Awon totesi alueen monikulttuurisuuteen viitaten.

Taiteilija Ras Ishi Butcher piti termiä yhtä pejoratiivisena kuin termiä ’rastafaritaide’ ja totesi, että on tullut aika kuratoida näyttelyitä Karibiaa tuntevien karibialaiskuraattorien voimin tai vähintään muodostaa yhteiskuratointeja heidän ja kansainvälisten kuraattorien kesken. Brooklynin näyttelyyn osallistunut taiteilija Joscelyn Gardner tähdensi osuvasti, että ”sen [Karibian] raskas koloniaalinen historia tekee identiteettikysymykset ajankohtaisiksi jokapäiväisessä postkoloniaalisessa elämässä.”

Taidehistorioitsija Lars Saari on puhunut instituutiokritiikistä kriitikoiden sokeana pisteenä. Suomalaiset kriitikot eivät kritisoi instituutioita, eivätkä instituutiot kritisoi itseään toimintatavoistaan. Tämä pätee täsmälleen myös Brooklynin tapaukseen.

Lisäksi voi kysyä, millaista taiteen kieltä muualta tulevien pitäisi puhua tullakseen ymmärretyiksi keskuksissa?

Reggae-ikoni Bob Marley joutui laimentamaan jamaikalaisaksenttiaan ennen kansainvälistä läpimurtoaan, ja hänen musiikilliset vaikutteensa olivat valtavirtakäsityksiä moninaisemmat, mukana myös 1970 auto-onnettomuudessa kuollut barbadoslainen superlahjakkuus Jackie Opel.

Surullista, ettei Tumelo Mosaka konsultoinut Ras Ishi Butcheria näissä asioissa. Ehkä Mosaka ei osannut kieltä?

Taava Koskinen

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä