Suomalaiset yllättivät Pietarissa

Ars Libera: White Lite – White Heat

Nonkonformistisen taiteen museo

Pushkinskaya 10, Pietari 20.10–13.11.2007

Kaarina Kaikkonen: Inner Borders

Eremitaasi, Pietari 1.–11.11.2007

Sami Hyrskylahti: Puer

Galleria D-137, Pietari 1.11.–1.12.2007

Kun minua pyydettiin kirjoittamaan Pietarin ajankohtaisista suomalaisen nykytaiteen tapahtumista, vilkaisin uteliaisuuttani, mitä netistä löytyisi – ja hämmästyin. Suomen kulttuuria esitellään paljon enemmän ja monipuolisemmin kuin täällä virallisesti vietettävän Kiina-vuoden tapahtumia.

Syyskuussa kuultiin suomalaista musiikkia, Mannerheimin syntymän 140-vuotisjuhliin ja Helsinki-päiviin liittyviä tapahtumia riittää joulukuulle: Cantores Minores, Helsingin kaupunginorkesteri, valokuvanäyttelyitä, opetustoimen ja kaupunkisuunnittelun seminaareja ja niin edelleen…

Pietarin ilmeessä ja myyttisyydessä on alusta pitäen ollut maaginen suomalais-ugrilainen pohjavire. Muinaiset suomalaiskansat kunnioittavat kiviä ja puita. Nyt pietarilaiset kantavat taskuissaan pientä Nokia-idolia ja kunnianhimoisten taiteilijoiden mantroja ovat Kiasma ja Ars Fennica.

Vaikka Pietarista on Helsinkiin matkaa puolta vähemmän kuin Moskovaan, Suomen nykytaidetta, taiteilijoiden oloja ja huolia ei täällä tunneta. Keskiverto pietarilaistaiteilija tuskin tietää nimeltä yhtäkään suomalaista nykytaiteilijaa.

Venäjän oloja vastaavasti tunnetaan Suomessa kehnosti, kuten Ars Liberan, ekspressionismistaan ja feministisestä diskurssistaan tunnetun kuopiolaisen taiteilijaryhmän extreme-kokemukset osoittivat.

White Light – White Heat näyttelyn oli määrä avautua lokakuussa kulttuurikeskus Pushkinskaya 10:ssä, missä suomalaista taidetta on nähty ennenkin. Vieraat eivät kuitenkaan suhtautuneet vakavasti venäläisten kehotuksiin tuoda teokset Pietariin matkatavaroina, vaan lähettivät ne autolla.

Venäjän tullissa tuli hankaluuksia, vaikka näyttelyn taustalla olivat Taiteen keskustoimikunta, Näyttelyvaihtokeskus FRAME ja opetusministeriö. Teokset palasivat rajalta Kuopioon neljästi. Avajaisten aattona suomalaistaiteilijoilla oli edessään ongelma: joko näyttelyä ei tulisi, tai sitten pitäisi "vetää hatusta".

Byrokratian ja poliittisen korrektiuden synnyttämässä valintatilanteessa suomalaiset näyttivät, mihin kykenevät ja muunsivat stressin luovuudeksi. Jaakko Rönkkö, Tuija Suutari, Antti Rönkä, Mari Arvinen, Kari Juutilainen, Riitta Rönkkö ja Pentti Meklinkin paiskivat töitä yötä päivää ja tekivät kokonaan uuden näyttelyn, joka sai nimekseen Red Light – Full Splendour.

Teokset olivat rehellisiä, spontaaneja ja autenttisia, ja avajaisissa nähtiin Kirsi Pitkäsen kaksiosainen performanssi, joka kommentoi byrokraattisia valvontamekanismeja. Näyttelystä tuli nimensä mukaisesti "heat", kerralla tehty.

Suomalaisten väitetty melankolinen hitaus taas osoittautui silkaksi saduksi, kun Sami Hyrskylahti teki yhdessä yössä kokonaisen Baabelin tornin arvostettuun D-137-galleriaan. Pietarissa 1990-luvun puolivälistä asuneena hän on paikallinen suuruus, genius loci, ja saunominen Samin kanssa on täkäläisissä taiteilijapiireissä jo viikoittainen rituaali.

Puer-näyttelyssään Hyrskylahti pohdiskeli Pietarin-vuosiaan ja täkäläisiä ystäviään. Näyttelyssä oli ensin Lomo-kameralla otettuja kuvia, joissa Timur Novikovin, African, Vladik Monron ja muiden taiteilijakuuluisuuksien lomassa nähtiin pietarilaisia kissoja, koiria ja täkäläisten mielestä epäviihtyisää neuvostomodernismia.

Op art -henkisillä kollaaseillaan Hyrskylahti avasi silmiämme näkemään brezhneviläiseen arkkitehtuuriin koodattua syvällistä sanomaa. Keskelle galleriaa hän oli pystyttänyt silikonitiilistä pyramidimaisen tornin, Pietarin kulttuurin polyfonisuuden ja numerologiaviehtymyksen symbolisen temppelin.

Hyrskylahti osoitti olevansa taiteilija, joka ei luo tekstiä, vaan tunnelmaa, herkkiä intonaatioita, jotka liittyvät olemassaoloon tapahtumana.

Yhtä oivaltavaksi ja loistavaksi tilan ja muodon paradoksien käsittelijäksi osoittautui Kaarina Kaikkonen, jonka erinomainen näyttely Inner Borders nähtiin Eremitaasin taidekasvatuskeskuksessa.

Naistenkengät, kuin harakirin tehneinä, muuttuivat Kaikkosen käsissä upeiksi japanilaisiksi kukiksi, jotka tarjoiltiin katsojille taivutetuilla lusikoilla. Näistä jossakin olemassaolon äärirajoilla sijaitsevista esineistä syntyy monenlaisia assosiaatioita, surrealistisesta mystiikasta Georgia O'Keeffeen.

Arvoituksellisessa kauneudessaan kiehtova käänteis- tai muunnosmaailma vaihtui seuraavassa salissa yhtaikaa monumentaaliseksi ja häilyvän efemeeriseksi (hetkelliseksi, ohimeneväksi) vessapaperirakennelmaksi, katselijan liikkeiden tahtiin heilahtelevaksi.

Nämä kolme tilaa, kolme taidelajia, kolme maagista seikkailua ilmentävät samaa taiteessa vaikuttavaa periaatetta: yhdistää katsoja ja tekijä osaksi yhteistä henkistä ja plastista tapahtumaa, olemassaoloa ja yhdessä tuntemista.

Andrei Khlobystin
Kirjoittaja on pietarilainen taiteilija.