Tulosta sivuKritiikit 6-07

4.11.2008 14.27

Itämerellistä yhteisöllisyyttä etsimässä – Porin taidemuseo

Jk installation nettiMonelle Ars Baltican osanottajalle on tarjottu mahdollisuus residenssityöskentelyyn. Hieno oivallus kuraattoreilta.
Jk installation netti
J&K, Everything Else Is Just Another Friend You Haven’t Met Yet, 2007. Kolmiulotteinen valokuvakollaasi. Installaationäkymä Stadtgalerie Kielistä, josta näyttely aloitti kierroksensa toukokuussa. Kuva: Helmut Kunde.

Itämerellistä yhteisöllisyyttä etsimässä

Don’t Worry – Be Curious!
4th Ars Baltica Triennial of Photographic Art
Porin taidemuseo, 12.10.2007–20.1.2008

Porin taidemuseossa esillä oleva balttialaisen valokuvataiteen näyttely onnistuu välttämään kaikki ennakkokäsitykset, joita alueellisesti ja tekotavaltaan rajattuun näyttelyyn voisi liittyä. Kuratoinnista vastaa kolmen kopla: Dorothee Bienert, Kati Kivinen ja Enrico Lunghi. Heidän lähtökohtinaan ovat olleet Itämeren alueella näkyvät yhteiskunnalliset muutokset, mutta virallisella nimihirviöllä ei näyttelyyn kävijöitä helposti sisään houkutella.

Hämmennys vaihtuu kuitenkin pian iloiseksi uteliaisuudeksi kun hahmottaa, että monet teokset tosissaan pyrkivät ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Kokonaisuutta koossa pitäväksi voimaksi nousevat näillä hyvinkin erilaisilla alueilla tapahtuneiden muutosten aiheuttamat pelot ja mahdollisuudet.

Latvialaisen Kaspars Goban (1975) valokuvat samaa sukupuolta olevien ihmisten tasapainoisista parisuhteista eivät olisi tanskalaisen tai edes suomalaisen todellisuuden kuvauksina kovinkaan poliittisia, mutta ihmisoikeuspolitiikkaa niistä tulee Latviassa, Puolassa tai Venäjällä. Ainakin näistä maista kuulee uutisia, joissa uuskonservatiivit haluavat kieltää joiltakin yhteiskunnan jäseniltä oikeuden näkyvyyteen ja omaan identiteettiin.

Bauer netti
Petra Bauer, Rana, 2007. Still-kuva videosta.
Entisen Itä-Euroopan muutosten vastapainona – tai rinnakkaisilmiönä – hahmottuu pohjoisten hyvinvointivaltioiden vähittäinen rapautuminen globalisaatiokehityksen ja EU:n integraation myötä. Ruotsalaiset Petra Bauer (1970) ja Odessassa syntynyt Alexander Vaindorf (1965) kuvaavat varsin suorasti ja oikeiden ihmisten äänellä, miltä tuntuu elää yhteisössä, jossa monikulttuurisuuden uhat ja mahdollisuudet muodostavat hankalasti lähestyttävän kokonaisuuden.

Vaindorfin teoskokonaisuus Useless/ Letter to the Government #2 on sekä installaatio että prosessi, jonka lähtökohtana on ollut Peter Tillbergin koululuokkaa kuvaava maalaus Tuleeko sinusta hyödyllinen, ystäväiseni vuodelta 1972.

Ruotsalaiset osaavat keskustelemisen ja keskusteluttamisen jalon taidon. Nykypäivitetyssä koululuokkafilmissä lukiolaiset puhuvat yksilöinä ja kertovat hallitukselle kirjoittamien kirjeidensä sisällöstä. Puheenvuorojen kautta erilaisuudet tulevat hyväksytyksi osaksi toimivaa demokratiaa.

Monelle näyttelyyn osallistuvalle taiteilijalle on tarjottu mahdollisuus työskennellä alueen residensseissä, mikä on hieno oivallus näyttelyn kokoajilta. Residenssivierailut mahdollistavat ennakkoluulottoman kulttuurisen vuoropuhelun.

Wojcik netti
Julita Wójcik, If You See Something, Say Something, 2007. Esitys kameralle. Kuva: Jacek Niegoda.
Puolalainen Julita Wójcik (1971) on tehnyt Norjan Bergenissä vaelluselokuvan, joka toistaa ironisesti New Yorkin busseissa ja metroissa toteutetun terrorismin vastaisen julistekampanjan ajatusta: raportoi poikkeavuuksista, soita 1-888-NYC-SAFE.

Toteutuspaikka on upea talvinen vuonomaisema, jossa yksinäinen taiteilija vaeltaa megafoninsa kanssa – hiljaisuuden katkaisevat ajoittaiset kuulutukset, jotka varioivat teokselle nimen antanutta slogania If You See Something, Say Something. Teos laajenee terrorismin vastaisen taistelun lieveilmiöiden kritiikiksi, mutta kyttäysmentaliteetti alkaa myös kummasti muistuttaa eräiden hieman itäisempien kokeiluyhteiskuntien totalitarismia.

Rippeitä nostalgisesta yhteisöllisyydestä välittyy venäläisen Olga Chernysevan (1962) elokuvasta Festive Dreams. Sen unelias kiireettömyys ja elämisen näyttäytyminen hauskana kesäjuhlana saa miettimään, onko paluuta entiseen, ja onko suomalaisilla edes kesäisin mahdollisuus rakentaa hetkeksi oma viihtyisä lähiyhteisönsä.

Suomalaiset taiteilijat ovat ehdottomasti näyttelyn parhaimmistoa. Tellervo Kalleisen (1975) ja Oliver Kochta-Kalleisen (1971) valituskuoro herätti jo ARSissa ansaittua huomiota, mutta nyt neljän eri kulttuurin valituksien kiertäessä samassa videoinstallaatiossa, teos saa vielä monumentaalisemman merkityksen. Siitä kasvaa monikansallinen valitusmonumentti, jossa valittaminen tuntuu oikeastaan positiiviselta, yhteisöjä koossa pitävältä voimalta. Pietarilaisten valituskuoro on varsin musikaalinen ja myös erittäin hauska!

Anu Pennasen (1975) monissa kansainvälisissä yhteyksissäkin nähdystä Tallinna-projektista on näyttelyyn tuotettu kaksi erillistä kokonaisuutta. Friendship on kolmelle valkokankaalle projisoitu upea kerronnallinen elokuva venäläisten ja virolaisten nuorten ystävyyden mahdollisuudesta. Teoksen kuvakerronta tuo väistämättä mieleen Eija-Liisa Ahtilan tavan hyödyntää kolmea kangasta tarinan lineaarisuuden rikkojana.

Jollakin tavalla nimenomaan Pennasen teoksissa näyttelyn motto saa uskottavuutensa. Samalla niissä voi nähdä Viron ja sen venäläisen väestön orastavan mahdollisuuden vuoropuhelun avulla luoda maailma, jossa yhä useampien on hyvä olla.

Matti Velhonoja
Kirjoittaja on Kankaanpäässä asuva taidehistorioitsija.

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä