Tulosta sivuKritiikit 6-08

11.12.2008 14.49

Ja alussa oli kuva – Jan Kenneth Weckman

weckman-muistanJan Kenneth Weckmanin uusissa töissä viitataan eri tavoin alkuun ja vihjaillaan tulevasta.
Jan-Kenneth Weckman
Galleria Heino 22.11.–14.12.
2008

Jan Kenneth Weckmanin (1946) uusissa töissä viitataan eri tavoin alkuun ja vihjaillaan tulevasta. Esirippu paljastetaan, mutta ei sitä, mikä jää verhon taakse. Lähtökohtana näyttelyn töissä on kuvitteellinen Deren, taiteilijan keksimä fiktiivinen maailma.

Näyttelyn teosten nimistä muodostuu kertomuksen omainen sarja, josta voisi luoda tarinalle rungon. Kyse voisi olla Derenin luomistarinasta tai hahmotelmista, niistä suuntaviivoista, mitä luoja tekee ennen kuin varsinaisesti käärii hihansa ja käy luomishommiin. Alussa ei välttämättä ole sana, vaan se voi myös olla kuva. Weckmanin itsensä mukaan kyse on siirtymisvaiheesta tarinoiden kertomiseen.

weckman-derenin-ensimmainen-kartta
Derenin ensimmäinen kartta, 2008 öljyväri ja muste kankaalle 180 x 240 cm.
Derenin kartta muodostuu valtavasta keosta, jonka ruutusisältöön on vesipisaroita muistuttavat siniset täplät päässeet virtaamaan. Kartta antaa nimenä olettaa kuviointia, jota katsotaan lintuperspektiivistä, mutta Derenin kartta näyttää vertikaaliselta rakennelmalta, johon sataa ylhäältä. Mutta eihän Deren olekaan konkreettinen paikka, vaan hahmotelma tarinoiden alkukodista, sille suuntaa antava synopsis.

Syntyä ja siirtymää kuvataan myös teoksessa Derenin alku, jossa vaalean ruskeiden pallojen ja alareunan sinisen merkkimeren välissä liikkuu: valkoinen ja musta sekoittuvat alkuräjähdyksen kaltaiseksi muodostelmaksi saaden katsojan kuvittelemaan hetkeä ennen liikettä ja sen jälkeen. Pyöreät siveltimenvedot tekevät nähdystä savupilvestä dynaamisen, mutta samalla lempeän.

weckman-muistan
Muistan, 2000 öljy kankaalle 180 x 230 cm.
Erityisen hieno värimaailmaltaan on teos Muistan, jonka kuivuneen veren värinen pinta eläää. Teoksen keskiössä on valkoisista palloista muodostuva aineettoman oloinen ympyrä, joka vetää katsetta puoleensa. Näyttelyn useissa teoksissa on magneettisia ympyröitä, joista useat näkee vain tarkemmin katsomalla. Verrattuna Weckmanin edeltävään tuotantoon, näissä uusimmissa on vähemmän ikkunoita ja väritasoja, joiden taakse voi kurkkia, teos tuntuu tapahtuvan enemmän pinnassa. Myös tarkka musteen käyttö yhdessä öljyvärin kanssa pitää pinnan graafisena.

Esimerkiksi teoksessa Khora musteella viivoitettu muotomaailma on upea: jonkinlaisista grafeemeista koostuvat muodot ovat väriltään savumaisia. Khoralla luultavasti viitataan kreikankieliseen paikkaa tai tilaa tarkoittavaan sanaan, tai Julia Kristevan näkemykseen khorasta kielestä riippumattomana merkityksen muodostuksena. Tällöin merkit voisivatkin olla jonkinlaisia äänteitä ennen kuin kirjoitusmerkkejä.

Kun Kristinuskossa luoja loi maailman erottamalla, Derenin luoja tekee sen luonnostelemalla ja yhdistelemällä. Pian ehkä nähdään mitä on esiripun takana.

Viivi Koljonen
Kirjoittaja on taidehistorian opiskelija

Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi

15.1.2009 9.09
Lämmin veri
Muistan
Muistan on kyllä erityisen hieno. Merellinen, suorastaan tyrskyisä alareuna on suorastaan elinvoiman ilmaus, ja pallo keskellä hallitsee kaikkea, vähän kuin kaiken näkevä panopticon, jonka katseelta kukaan ei ole turvassa. Yhdessä tuo kaikennäkevä katse ja meri muodostavat tavallaan koko maailman. Kenties ihmiset lilluvat meressä ja Jumala katselee heitä pallosta, tosin pallonhan ei tarvitse olla Jumala sovinnollisessa mielessä, vaan se voi, kuten kirjoittaja toteaa, toimia eräänlaisena luomistyönhaastajana. Näytös on pedattu, mutta mitä on sen takana. Mielestäni osuva huomio siitä, että todellakin katsojan tehtäväksi itse jää tulkita hänen oma asemansa teoksessa. Vaaditaan aktiivista tulkintaa, jos haluaa sijoittaa itsensä tauluun. Toisaalta se on helppoa sillä maisemaan on helppo tunkeutua. Tämä erä ei kuitenkaan vielä riitä, tarvitaan seuraava, joka viekoittelee meidät pidemmälle ihmismielen ja merkkien syövereihin, ennen merkkejä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä