Tulosta sivuKritiikit 6-08

10.12.2008 16.05

Rojurobotin ihmisyys – Jaakko Tornberg

tornberg-pari-webElektroniikkaroju, vanhat nuket ja kaikenlainen roska ja roipe on rakennettu erikokoisiksi ja -näköisiksi ihmisenkuviksi, joista pienimmät ovat sormenkynnen mittaisia ja suurin luonnollista kokoa.
Jaakko Tornberg
Galleria Sculptor 3.12.–28.12.2008

Näyttelyn ensimmäinen teos Työväki (2002-2008) täyttää kolme ensimmäistä seinää ja vähän ikkunalautaakin. Elektroniikkaroju, vanhat nuket ja kaikenlainen roska ja roipe on rakennettu erikokoisiksi ja -näköisiksi ihmisenkuviksi, joista pienimmät ovat sormenkynnen mittaisia ja suurin luonnollista kokoa. Äkkiseltään nähtyinä nämä sympaattiset oliot ovat niin yksilöllisiä ja ihmismäisiä, että nimi ”työväki” tuntuu sattumanvaraiselta. Mutta juontuuhan sana robotti venäjän kielen työntekoa merkitsevästä sanasta, ja robotin piirteitä useimmissa näistä olioista on, vaikka niiden hyödyllisyydestä voidaan olla montaa mieltä.

Teoksen ironian voisi nähdä siinä, että nykyihmisiltä vaaditaan alituista hyödyllisyyttä ja valmiina oloa (yksi surkeimmista viimeaikaisista esimerkeistä on Ixonoksen rekrytointimainoskampanja, jossa etsitään täydellisiin suorituksiin kykeneviä täydellisiä yksilöitä), vaikka harva meistä kykenee vastaamaan moisiin vaatimuksiin. Harva on ylipäänsä kyennyt valitsemaan, mistä kierrätysmateriaalista ja suoranaisesta roskasta hänet on kokoonpantu.

Osa Jaakko Tornbergin roboteista on niin rujoja, juuri ja juuri ihmisen varjokuvan mieleentuovia, että alkaa todella säälittää. Stereomonitorista kasvonsa saanut ukkeli, jolla on sukuelinten paikalla musta muovinen häränpää, tai pornolehden kuvasta massunsa ja tupakantumpista kätensä saanut ukkeli, johon on liimattu suositustarra ”Vain aikuisille” viittaavat myös velvollisuuksiimme kuluttajina, kaiken sen roskan kritiikittöminä nielijöinä, mitä yhteiskunta ja markkinatalous vain keksivätkään meille syytää.

tornberg-pari-web
Jaakko Tornberg, Pari (robotti), 2007.

Lehdistötiedotteessaan Tornberg kertoo opiskeluajoillaan Kuvataideakatemiassa 1980-luvulla erään vanhemman opettajansa  sanoneen, etteivät taide ja huumori sovi yhteen. Tornberg päätti riemastuneena ottaa elämäntehtäväkseen väitteen kumoamisen, sillä jos huumori ja taide, eivät varmaan myös huumori ja elämäkään sovi yhteen.

Huumoria täältä löytyykin, ja hyvin taiteellista sellaista. Takahuoneen Omakuva linnun kanssa (2008) taiteilijan sivellin saa hoitaa sekä ukkelin nenän että linnun pyrstön virkaa. Perinteisemmin kaunis teos Musta luonto (2007-2008) on hyödyntänyt vanhan bakeliittisen elektroniikan, kiikarin, tuuletinten sun muitten mustuutta ja orgaanisia muotoja. Dadaistisen koira-asetelman viereen ovat löytäneet tiensä korppi, pöllö sekä vitriini, jonne koppakuoriaisten sekaan on ”eksynyt” pieni robotti. Paljon on puhuttu luonnon määrittelemisen ja rajaamisen mahdottomuudesta, sillä kaikki, myös ihminen ja hänen hullut keksintönsä, ovat syntyneet luonnon materiaaleista.

Kaksi leipäpussinsulkijoista rakennettua teosta Yksi vuosi ja Leipäpallo (2007) herättävät kysymyksen käsitetaiteen ja romutaiteen häilyvästä tai olemattomasta rajasta. Onko käsitetaiteelle ominaista nimenomaan intentionaalinen teko koota esineitä tietyiksi merkityksellisiksi tai havaintoa ohjaaviksi yhdistelmiksi, kuten esimerkiksi Jyrki Siukosen viimeaikaisissa teoksissa? Pystyykö kenties puolivahingossa, huumorin ja kierrätysmentaliteetin vallassa syntynyt teos samaan vaikutukseen? Mielestäni rajaa näiden välillä ei voida osoittaa.

Onko Tornbergin huumori sitten onnistunutta? Monille huumoriksi tuntuu riittävän mahdollisimman omituinen ja veijarimainen sanayhdistelmä. Tornbergilla on pakkomielle yhdistää virveliä kaulimeen, jonka merkitys jää minulle vähän tyhjäksi. Teoksessa Miehen elämä (2008) niinkin nössö esine kuin teesiivilälusikka on ottanut uistimen paikan ja puiset virvelit onkivat kaulimia. Pieni teos Pari (robotti) (2007) jatkaa teemaa laittaen vierekkäin kaksi pikkurobottia, joita yhdistävät yhteiset johdot. Nimi on monitulkintainen: pari merkitsee myös paristoa. Onko kyse siis miehisen ja naisisen prinsiipin epätoivoisesta pyrkimisestä yhteen?

Näin syvällistä tai psykoanalyyttistä symboliikkaa ei taiteilija ainakaan suoraan paljasta käyttävänsä. Silti hän pohtii sovittaneensa omiensa lisäksi kenties koko maailman syntejä väsätessään työhuoneellaan roju-ukkoja Vaahteramäen Eemelin tapaan. Tornbegin huumori ei onneksi kykene pakenemaan vakavuutta ja elämänmakua.  Elämässä nyt vain on huumoria, halusimme sitä tai emme. Teoksessa Huono havainto (2008) lasisen pöytälevyn kaksi silmää tarkkailevat omituista hämähäkinmuotoista muodostelmaa, joka lähemmässä tarkastelussa paljastuu kahdeksi mallinukeksi taipuisassa 69-asennossa. Tosielämän noloutta ei alleviivata vaan se jätetään silleen.

Pirkko Holmberg

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä