Tulosta sivuKritiikit 6-08

29.1.2009 14.09

Veistoksia, ja paljon – Mauno Hartman

hartman netticropMauno Hartmanin iässä ja asemassa ei tarvitse enää säästellä paukkuja.
hartman netticrop
Mauno Hartmanin teoksia. Etualalla teokset Klapi III (2008, maalattu puu) Oksasto (1990, puu), Oksarakenne X (1985, puu) ja Metamorfoosi (1998, puu, ruoko, sementti). Kuva: Niko Rakkolainen

Mauno Hartman: Tutkimuksia tehtiin

Forum Box, Helsinki,  9.1.–1.2.2009

Mauno ”Manu” H
artman (1930) on pitkän linjan kuvanveistäjä ja hirsisistä teoksistaan tunnetuin. Nyt hän esittäytyy täydentäydellä Forum Boxilla, jossa on teoksia 35 vuoden ajalta. Hartmanilaisimmiksi koetuista hirsiobjekteista vaikuttavin on suurikokoinen Uusi Maammeveistos (1985–1990). Hartmanin iässä ja asemassa ei tarvitse enää säästellä paukkuja, joten näyttely on melkeinpä teosvarastomaisen runsas. Kävijän on todellakin syytä katsoa minne astuu tai nojaa.

Runsaus toimii ja ei toimi. 87 teosta on paljon ja määrä tarjoaa hyvän kurkistuksen taiteilijan uraan. Hirsien lisäksi katsoja voi tutustua niin reliefeihin, kollaaseihin kuin maestron omakuvaan vuodelta 1980. Se saa näyttelyvieraan puolestaan kaipaamaan piirroksia, joita varmaan Hartmaninkin piiloista löytyy. 87 teosta on toisaalta liikaa, sillä reliefi toisensa jälkeen vieriviereen ripustettuna syö yksittäisten teosten tehoa. Vaikutelma ei myöskään sovi taiteilijan modernismiin, joka vaatisi pikemminkin laajoja halleja ja tyhjää valkoista tilaa kuin tiiviyttä. 

Toisaalta täyteys toimii. Modernistisen kuvaveiston ”hyvän maun” diktatuuri hälvenee ja katsoja alkaa kiinnittää huomiota materiaaliseen ja muuhun huumoriin, mitkä ilkamoivat toistuvasti veistäjän teoksissa. Samalla katsoja voi testata omaa visuaalista hahmotuskykyään täydessä galleriassa. Hän voi löytää uusia kuvasarjoja ja yllättäviä paralleeleja. Tällöin Hartmanin taide näyttäytyy elävänä aikalaistaiteena, joka voi olla esillä vähemmänkin arvokkaasti. Kaikki ei olekaan museaalista, vaan veistäjä elää ja tekee mitä huvittaa.

Näyttelyn nimeä Tutkimuksia tehtiin voi kai pitää retrospektiivisen kokoavana tai sitten se viittaa ammatillisiin kokeiluihin ja innovaatioihin, joita pitkän linjan taiteilijan uralle mahtuu. Näyttelyä se luonnehtii yllättävän hyvin, sillä huomautus kuvastaa esilläolevien teosten laajaa kirjoa ja monisuuntaisuutta. Hyvä satsi, mutta vaatii aikansa.

Juha-Heikki Tihinen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kriitikko ja taidehistorioitsija


Palaa otsikoihin | 2 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
5.2.2009 9.19
Hartman
Kiitos
Hienoa, Juha-Heikki Tihinen, kiitos! Ymmärsit tarkoitukseni aivan oikein, mistä takeeksi oheistan Jukka Yli-Lassilalle lähettämäni avoimen kirjeen. Tule sinäkin käymään!



Avoin kirje Jukka Yli-Lassilalle


VIELÄ VIRTAA !


Kiitos kritiikistä 28.1.09. Kirjoitit näyttelystäni otsikolla «Hartmanin näyttely kärsii ripustuksesta». Taiteilijan kommentit kriitikolle ovat harvinaisia, mutta vastaan, koska suurta riskiä en ota – olin suunnitellut näyttelyn viimeiseksi, jonka itse järjestän. Kirjoitan, koska arvostelusi taustalla lienee pieni tietokatkos tai väärinkäsitys.

Kyseenalaistat ammattitaitoni näyttelyn rakentajana. Olen aikanaan saanut oppini ripustamisesta Wirkkalalta ja Sarpanevalta ja rakentanut yli viisikymmentä omaa näyttelyä. Esimerkiksi A. I. Routio kirjoitti Uudessa Suomessa 1.9.90 otsikolla «Kun näyttely viritetään, se soi»: Kuten yksittäinen teos, myös kokonainen kuvataidenäyttely on osattava virittää, jotta se toimisi toivotulla tavalla. Läheskään kaikki kuvantekijät eivät ole tässä mestareita, mutta jotkut ovat, ehkä etevimpänä suomalaisista Mauno Hartman. Ja Routio jatkaa ripustuksesta pitkään mainiten myös oksatyöt, maalaukset ja kollaasit näyttelyn rakentumisen osina. Voin halutessasi poimia ripustusta kiittäviä leikkeitä enemmänkin.

Olet sikäli oikeassa, että tällä kertaa tein toisin. Miksi? Löysit syyn vain ammattitaidon puutteesta. Ripustuksella voi kuitenkin viestittää muutakin kuin kuinka nykytaide saa merkityksensä myös sen instituution osana, missä sitä esitellään (lainaus arvostelustasi). Tällä kertaa halusin tuoda näyttelyyn työhuoneeni, molemmat työtilani, Nauvon ja Hollolan, kaikki materiaalini, erityisesti 2000-luvun työt, kaiken sen runsauden, jonka keskellä elän ja jatkuvasti työskentelen – yhä vielä, kohta kahdeksankymppisenä. Halusin osoittaa, että vielä virtaa. Näyttelyn otsikointi «Tutkimuksia tehtiin» viittasi tähän kaikkeen. Tätä puolta et huomannut.

Emme ole koskaan tavanneet. Tule käymään!

Ystävällisin terveisin


Mauno Hartman
kuvanveistäjä, professori
7.2.2009 13.30
Kmu Lahest
keskustelua keskustelusta
Hartmanin kirjoittama vastine kritiikkiin on avaus kaksisuuntaiseen keskusteluun kuvataiteessa.
Sen sijaan että taiteilija laatisi kaiken tyhjentävän lehdistötiedotteen, näkisin mieluummin tämän kaltaisen keskustelun.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä