Tulosta sivuPääkirjoitus 6-10

Teema vai muunnelmat?

 

Minä pidän rock-musiikista. Pidän myös kuvataiteesta. Olen vain ruukannut pitää nämä alueet vähän erillään, minusta ne soittelevat minun henkilöni kanteleessa vähän eri kieliä. Jotkut muutkin pitävät ja jopa harjoittavat aktiivisesti molempia, eivätkä tee suurta eroa näiden välille – kuten tämän lehden haastattelusta voi lukea.


En oikein tiedä pitäisinkö näyttelystä rock ja kuvataide, mutta varma olen siitä, että pidän sellaisesta taiteesta joka nousee luontevasti mistä tahansa, mihin sen tekijällä on kokemuksellinen ja aito suhde, olipa se sitten vaikka rokkia. Rockin teemalevyjen kanssa voi tulla vähän kiusallinen olo, samoin kuin kuvataiteen teemanäyttelyssä, jos teema on olevinaan viisaampi kuin sen alla olevat teokset. Tämän lehden keskustelussa 2000-luvun alkuvuosikymmenestä nousi yhdeksi puheenaiheeksi juuri kuvataiteen ennalta päätettyyn teemaan perustuvat näyttelyt. Tulee tuntu, tuovatkohan nuo teokset mitään uutta näkökulmaa teemaan, tai toisinpäin.


Teema yleensä vahvistaa yhteistä ja ennalta tunnettua kokemusta, kuten näyttelyissä, joiden vakavaan yhteiskunnalliseen tai poliittiseen kysymyksenasetteluun kaikki näyttelyn todennäköiseen kohderyhmään kuuluvat antavat jo lähtökohtaisesti saman vastauksen. Mutta teema tai muu näyttelyn ennakkomielikuvan muodostaminen vahvistaa ennalta tunnettua kokemusta myös päinvastaisessa tapauksessa, silloin, kun se toimii markkinoinnin kikkana. Rakennetaan näyttely, joka on varmasti jonkin oletetun kohderyhmän, nuorison / scifi-harrastajien / eläkeläisten / homojen / taidetta tuntemattomien, tai vaikkapa hartaiden ihmisten maun mukaista. Molemmissa käännetään katsetta pois teosten monisärmäisestä olemuksesta.


Mutta sellaistakin voi tämän lehden sivulta lukea, että pari teemallista kuvataidenäyttelyä teki allekirjoittaneeseen vaikutuksen. Näyttelyt käsittelivät kuolemaa. Ne olivat täysin erilaisia: toisessa oli suuri määrä taiteilijoita eri ajoilta, toisessa oli yksi, Maaria Wirkkala.


Ehkä kuolema aiheena on jo niin yli kaiken, että se on enemmän kuin teema. Tai sitten olen vain mieleltäni synkkyyteen taipuvainen. Näyttelyiden erinomaisuus ei kuitenkaan piillyt näyttelyille annetussa vavahduttavassa aiheessa, vaan siinä, että tuota aihetta oli niin moni taiteilija tykönään ja omalta kantiltaan tullut aikojen kuluessa käsitelleeksi.


Ehkä parhaat teemat syntyvät taiteeseen aina sen mukaan, mikä kulloinkin taiteen katsojaa itseään eniten askarruttaa. Siksi ennalta määritellyt teemat voivat olla ajattelua määrittäviä ja rajaavia, vaikka niillä olisi vilpitön tarkoitus lisätä ymmärrystä. Alkuaan hajanaisen tuntuista teosjoukkoa katsellessa mahdollisesti sisältä nousevat teemat taas tuntuvat olevan uudenlaista ymmärrystä ja auttavat huomaamaan että tässäkin elämän muunnelmassa on tämäkin teemansärmä mukana. Oikeastaan taiteen oikea ymmärtäminen onkin vain sitä, että huomaa teoksissa hetkellisesti yhtäläisyyksiä, että nämähän puhuvat kaikki kuolemasta, tai nämähän puhuvat kaikki yhteiskunnasta, tai mistä milloinkin.


Pessi Rautio

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä