Tulosta sivuArtikkeli 6-11

rheinr brit 0319
Rolandseck ja Lohikäärmevuori, englantilaisen Saturday Magazinen kansilehti vuodelta 1833, fragmentti näyttelystä ”Rheinromantik – Mythos und Marke”, Bahnhof Rolandseck.

Maisemataiteellinen matkakertomus

Kuvataiteilija lähti työmatkalle, ja samalla etsimään romanttista maisemaa sellaisen syntysijoilta Saksasta. Raunioita on syntynyt monenlaisia lisää sitten Caspar David Friedrichin aikojen, mutta onko niistä nykyromanttiseksi taidenähtävyydeksi?

Taiteilijat ovat matkustelleet kautta aikain, kirjoitelleet toisinaan myös matkakertomuksia. Tänään taidematkailu on runsaampaa kuin koskaan mutta matkaaminen on kutistunut pyrähdyksiksi lentoputkesta toiseen. Sellainen ei välttämättä kirvoita etenemisen myötä rustattuihin matkapäiväkirjoihin. Ja lentäminen on halvempaa kuin koskaan ilmailun historiassa.

Tosin lasku tulee perässä: yläilmakehän tiivistymisjuovat, suhteellinen kulutus ja päästöt kilometriä ja matkustajaa kohden. Mitä jos Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan miljoonat rutiköyhät saisivat samat mahdollisuudet hupilentelyyn, loppuisiko jopa taivas silloin kesken, halpa polttoaine ainakin. Menen siis laivalla ja sitten junalla. Tavaratalon kokoisen ruotsinlaivan ekotehokkuudessa on silti tuskin hurraamista mutta juna on parempi. Vaikka kyse on "vain" työmatkasta, näyttelyn ripustamisesta, niin uudet seudut ja maisemat odottavat. Siihen sopii myös matkakuvaus. Olkoon aistini valppaat ja mieleni lapsenomaisen ihmettelevä.

Laiturilta eteenpäin


Katajanokka – suuren maailman kynnys. Mittakaavalliseksi kalibraatiopisteeksi määrittyy ruotsinlaivan kansi. Itämeri on maailman saastunein meri mutta senkin horisontti yltää äärettömyyteen. Merimaisemaa voi alkuillan valossa pitää kauniina, vaikka veden alla näkee tuskin kahtakaan metriä. Laivan sisäaulassa eteeni aukeaa silti vielä huikeampi maisema: puolen seinän kokoinen mainosjuliste kevättalvisesta ja sinivalkoisesta purosta avaralla tunturiylängöllä. Kuvan laboratoriomainen valkeus on hämmentävä – kuin lumivalkea rotta vailla punaista silmää: " Vodka from pure place, made pure clacial spring water, untouched, untamed, unstained and unspoiled  – Distilled and Bottled by Altia Group Helsinki. Finland"

Pitäisikö olla silti edes pienellä varoitus: älä nauti sekaisin muiden käymistuotteiden kanssa. Ja aamulla Tukholmassa laivasta purkautuukin virttynyttä ja punasilmäistä elämysmatkailijaa. Näky ei ole välttämättä kaunis mutta tosi. Sen sijaan satamasta katsoen Tukholmaa voi sentään pitää koreudestaan huolimatta kauniina kaupunkina. Ainakin näiltä osin kun Tensta ja Rinkeby ei vielä näy. Maisemaan on siunaantunut paljon vettä, korkeuseroja, komeita kallioita ja paljon monimuotoisuudessaan rikkaita vanhoja rakennuksia. Kotikaupunkiini verrattuna historiallista rantaviivaa on moninkertaisesti ja sen pilaamiseen tarvittaisiin vesirajaan monta Guggenheim-projektia tms. - ruotsalaiset ovat meille nyt varmasti kateellisia jo pelkästä aikeesta, WAU!

…Juna kiitää maisemassa suuntana Kööpenhamina ja junanvaihdon jälkeen Hampuri. Tosiasia on, että nämä maisemat on nähty moneen kertaa jo nuorena inter-rail-matkoilla… Avaria, loivasti kumpuilevia peltoja pyöreämuotoisine lehtipuuryhmineen joiden muodot jatkuvat taivaan pilviryhmissä. Välillä maataloustuotantoidylli katkeaa voimalinjaan… Sitten ulkona sää pamahtaa rankkasateeksi, joka päättyy dramaattisiin pilvien välistä lankeaviin auringonsäteisiin yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, kääntyäkseen taas hetken kuluttua ryöppyäväksi sadekuuroksi. Maisemaan ilmaantuu voimakas junan vauhdilla liikkuva sateenkaari. Vihreitä sateen raikastamia niittyjä, jaloja lehtipuita ja keskellä valkea teollisuushalli suurine säiliöineen. Sateenkaaren pää osuu suoraan tehtaaseen!  Ehkä se on maalitehdas siinä, ehkä näin taataan puhtaat sävyt, ehkä se onkin vain mainos koko sateenkaari?

Vastapäätä istuu nuorehko mies kuulokkeet korvillaan. Kädessään valkeakantinen kirja Der Ursprung der Schönheit  – Kauneuden alkuperä. Mies lukee, mutta silmät painuvat, hän nuokahtelee, nokkii ja nukahtaa. Säpsähtää hereille, jatkaa taas matkaansa kauneuden alkulähteille, mutta pää painuu uudestaan takaviistoon ja mies vaipuu suu auki uneen. Kadehdin hänen unenlahjojaan, unessa matka sujuisi kuin siivillä. Alan samalla pyöritellä mielessäni tiukkaa paperipalloa jolla saattaisi osua avonaiseen kitaan. Kohde kuitenkin herää ja jatkaa lukemista ennen kuin fantasiani yltää osumaan asti.

Valkeakantisen kirjan kirjoittaja Josef. H. Reichholf on biologi ja herättänyt huomiota ilmastoskeptisismillään. Reichholf ei kiistä itse ilmastonmuutosta mutta pitää sen haitallisiksi väitettyjä seurauksia pelkästään positiivisina: Luonnon monimuotoisuus kasvaa lämpimässä ja lämmityskuluissa säästetään jne. Tulvat ja jäätiköiden sulamisista johtuvat ongelmat sun muut ovat vain myyttistä pelottelua eikä sellainen ole kaunista.

Hamburg - GFLK  

Saksa on lyhenteiden maa: Päärautatieasema on Hbf, linja-autoasema ZOB, henkilöauto PKW ja kuorma-auto LKW. Galerie für Landschafstkunst (GFLK) – Maisemataiteen Galleria – ei tee tässä poikkeusta, vaikkei olekaan käsitteenä yhtä helposti ymmärrettävä: tutkimuksellista taidetta ja kävelyä maiseman käsitteellisessä viitekehyksessä. Galerie für Landschafstkunst on muutaman taiteilijan ryhmittymä ja sai alkunsa parikymmentä vuotta sitten Till Krausen ja Anna Gudjonsdottirin, eri tekijöiden teoksista ja projektidokumentaatioista ullakkohuoneeseen kokoamasta pienestä museosta: Museum Ferner Gegenden (Kaukaisten paikkojen museo / Taide 2/99).  Sittemmin porukka pyöritti vuosia galleriaa Hampurin keskustan tuntumassa, keskeinen osa oli kuitenkin erimuotoiset taiteelliset kartoitusprojektit. Näyttelyitä ja työpajoja eri puolilla, yhtälailla museoissa kuin satamaan ankkuroidussa jokilaivassa, julkaisuja ja niin edelleen. Tällä hetkellä galleria näyttelytilana on katkolla ja painopiste projekteissa. Tunnetuimpia eri hankkeissa mukana olleita artisteja ovat olleet Mark Dion, Matt Mulligan, Hamish Fulton ja sitten joukko sivupolkujen tallaajia – allekirjoittanut mukaan lukien.

Till on GFLK:n keskeinen organisaattori. Työmyyrä joka paahtaa täysillä, oli kyse omista teoksista tai mukana olevien taiteilijoiden auttamisesta. Vastapainona Till tekee pitkiä retkiä. Kävellen tai pyörällä ja pohjaa teoksensa näihin retkiin. Toisinaan, jos jonkin hankkeen toteuttaminen on esimerkiksi edellyttänyt reissua Berliiniin, on Till lähtenyt sinne pyörällä, tai kävellen vaikka kyse olisi ollut vain kokouksesta. Hän kehuu että kävely Berliiniin on kiehtovinta talvella kun maa on jäässä ja voi kulkea suoraan peltojen poikki.

Muutama vuosi sitten Till matkusti Etelä-Afrikkaan siellä tutkimusta tekevän biologivaimonsa luokse ja teki paluumatkan polkupyörällä. Siinä meni vuosi. 

Banhof Rolandseck

Edellä kerrottuun nähden junamatkailu onkin sitten lähes samaa kuin lentäminen. Till majoitti minut Hampuriin pariksi yöksi ja sitten jatkan matkaa. Lähden aamulla ja tavoitan määräasemani jo iltapäivällä. Tuo asema on myös matkan syy. Koko nimeltään Arpmuseum Bahnhof Rolandseck, Hans Arpin ja Sophie Tauber-Arpin teoskokoelman ympärille, vanhan asemarakennuksen ja sen yhteyteen rakennetun uuden kompleksin muodostama museo. Asema on Rheinin varressa tuokion junamatkan päässä Bonnista ylävirtaan. Siinä pysähtyy ja lähtee juna kerran tunnissa pohjoiseen, toinen etelään. Liput saa automaatista ja asemarakennus joutaa museoksi.

Asemalta johtaa maanalainen tunneli museon laajennusosaan. Sen amerikkalainen suunnittelija Richard Meier tunnetaan dogmastaan piirtää valkoisia rakennuksia. Kompleksi herättääkin itsepintaisen mielikuvan suuresta pesukoneesta ja kuuluu ehdottomasti dominoivan museoarkkitehtuurin mahtavaan lajityyppiin. Väistämättä tulee mieleen myös se arkkitehti-nikkari joka piirsi kotikaupunkini nykytaiteen museoon kaarevia seiniä välittämättä siitä että mitenkäs roikutat taulua vinolla seinällä. Vaan minkäs teet kun muoto käy yli sisällön. Täällä osa ripustuspinnasta on korvattu suurilla lasiseinillä.

Belvedere – Warum ist Landschaft Schön?

Näyttelyn nimi on Belvedere, kaunis näköala, huvimaja kauniilla näkymällä – taidehistoriallinen käsite. Warum ist Landschaft Schön? – miksi maisema on kaunis?

Alaotsikko tulee maisematutkija Lucius Burckhardin esseestä vuodelta 1979. Nyt samannimisessä näyttelyssä on kuraattorien Christine Heidemannin ja Anne Kerstenin valitsemat 24 taiteilijaa, teoksissaan näkökulma maisemaan kullakin. Ja kuraattoreilla omansa joita luettelon esseet lukuisine viittauksineen kuvailevat  – kuten tapana on. Otsikolla on myös käytännöllisempi ulottuvuutensa. Museo maisemaa rajaavine lasiseinineen sijaitsee rinteellä Rheininvarren saksalais-kansallisromanttisessa maisemassa kuin Belvedere ikään. Vastarannan kulisseina seitsemästä muinaisesta tulivuoresta koostuva Siebengebirgen-selänne. Niebelungen-laulun sankarilliset tapahtumat sijoittuvat näihin maisemiin. Maisema pursuu romantisoitua historiaa ja kansallisia myyttejä, ja niitä hyödyntävää turismia.

Pari kilometriä alavirtaan sijaitsee Drachenfels, lohikäärmevuori, johon sijoitetussa luolassa Sigfried kukisti lohikäärmeen. Huipulla on tietenkin raunio, kuten niin monella muullakin Rheinin rantakukkulalla. Drachenfels kuuluu saksalaisen kansallisromantiikan myyttisiin näköalakohteisiin. Kukkula on myös ensimmäisiä luonnonsuojelualueita Saksassa ja hankittiin valtiolle jo 1836 kun joukko arvovaltaisia nationalisteja huolestui myyttisen vuoren juurella etenevästä uhkaavasta basalttilouhinnasta. Suojelun perusteet eivät siis olleet vain luonnontieteellisiä tai esteettisiä, vaan nationalistisia eli poliittisia. Miksi maisema olisikaan vain kaunis?

drachenfels postik 1 25
Siegfried, lohikäärme ja Drachenfelsin raunio, kansallisromanttinen postikortti 1900-luvun alusta.

AHS-3

Alempana  rinteellä on myös suosittu arkkitehtoninen nähtävyys, Drachenburg –Lohikäärmelinna panoraamaterasseineen. Vuonna 1884 valmistuneen neogoottilaista kopiotyyliä edustavan kompleksin rakennutti upporikas pankkiiri kotilinnakseen, mutta jo 1900-luvun alussa linna muutettiin ylemmän väen turistikohteeksi ravintoloineen, ja siellä sijaitsi jopa myyntitoimintaa harjoittava taidegalleria. Rakennus on kokenut monia vaiheita. Toisen maailmansodan aikana paljon irtaimistoa, romanttisia Niebelungen-seinämaalauksia (tietysti) ja sisustusta tuhoutui. Nykyään restauroitu linna muistuttaa sliipattua versiota Harry Potterin Tylypahkasta, tuosta maineikkaasta noitien ja tietäjien opinahjosta. Ja on tälläkin paikalla pedagoginen taustansa. Muun muassa 1940-luvulla linnassa toimi AHS-3 eli Adolf Hitler Schule 3, natsien eliittikoulu jossa meininki oli epäilemättä tylyäkin tylympää.

nazi entry grop88
Natsiluolaston sisäänkäynti Königswinterin pikkukaupungin ulkopuolella.

Kunnioita Mestaria!

Hieman alempana Lohikäärmevuoren rinteiltä löytyy vielä aivan omanlaisensa turistiansa: Niebelungenhalle. Richard Wagnerin kunniaksi v. 1913 rakennettu jugendtemppeli. Sen pyöreitä seiniä kiertävät jokseenkin imelät ja varsin tuntemattomaksi jääneen "myöhäis-symbolistin" Hermann Heindrichin Wagnerin Niebelung-oopperan eri kohtauksia esittävät rapistuneet maalaukset. Rotundamaisen salin perällä on alttarimainen syvennys jossa on muotokuvareliefi Wagnerista ja tiukan käskyttävä teksti: "Kunnioita mestaria!" 

Pateettisuudestaan huolimatta paikka edustaa puleeratussa Länsi-Saksassa harvinaista rappioromantiikkaa.

Jussi Kivi

(Lue matkakertomuksen jatko Taide-lehdestä 6/2011)

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä