Tulosta sivuKritiikit 6-11

12.12.2011 12.24

Rikas tyttörukka - Peggy Guggenheimin sutkautuksia

Taiteenrakastajan-tunnustuksia-etukansi

Taiteenrakastajan-tunnustuksia-etukansi

Rikas tyttörukka – Peggy Guggenheimin sutkauksia


Peggy Guggenheim: Taiteenrakastajan tunnustuksia, 192 sivua. Esipuhe Gore Vidal, alkusanat Janne Gallen-Kallela-Sirén. Käännös Riie Heikkilä. Helsinki-kirjat.

Peggy Guggenheim (1898–1979) aloitti galleriatoiminnan 1938 Lontoossa Marcel Duchampin avulla. Paettuaan sotaa Euroopasta New Yorkiin, hän perusti 1947 kuuluisan The Art of This Century Galleryn, mutta palasi Eurooppaan 1948. Hänen ansioitaan on Jackson Pollockin tukeminen ja kannustaminen silloin kuin tämä oli köyhä ja tuntematon, joskin tunnustusten mukaan Pollock ja hänen vaimonsa Lee Krasner olivat menestyksen tullen kiittämättömiä. Myöhemmin Guggenheim keskittyi Venetsian palatsiinsa ja kokoelman keräämiseen siellä.

Palatsi Grande Canalin varrella on nyt museo, jonka kokoelma on näkemisen arvoinen. Se kuuluu Solomon Guggenheimin säätiölle, jolle Peggy lahjoitti sen 60-luvulla. Mutta Solomonilla, Peggyn isän veljellä, ei ollut tekemistä kokoelman keräämisen eikä kovin paljon Peggynkään kanssa. Kuten ei sen enempää Solomonilla kuin Peggylläkään ole mitään tekemistä Helsingin Guggenheim-hankkeen kanssa, brändin myymisen ovat keksineet säätiön myöhemmät johtajat.

Jos ei ole ennen lukenut 20- ja 30-lukujen Pariisin vilkkaasta, kansainvälisestä taiteilijaelämästä, niin Peggy Guggenheimin Taiteenrakastajan tunnustuksia on nopea johdatus siihen. Tämän jälkeen kannattaa kaivaa esiin vaikkapa Henry Millerin,  Anaïs Ninin, Lawrence Durrellin, Man Rayn, Gertrude Steinin, Salvador Dalin, Pablo Picasson, Fernand Léger´n, Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoir´n kuvauksia samoilta ajoilta, ja pääseekin jo vähän syvemmälle.

Aikakausi oli kiehtova: Pariisi täyttyi amerikkalaisista taiteilijoista, venäläisistä emigranteista,  sisällissotaa paenneista espanjalaisista, Saksasta paenneista juutalaisista ja muiden naapurimaiden taiteilijoista. Sodan aikana suuri osa pakeni Yhdysvaltoihin ja muodosti New Yorkissa boheemia elämää viettävän taiteilijakunnan, joka osittain kerääntyi Peggy Guggenheimin ja tämän gallerian ympärille.

Miksi Taiteenrakastajan tunnustuksia vuodelta 1960 käännettiin vasta nyt, ja niin kovalla kiireellä, että käännös vilisee ”yhdeksän pisteen” virheitä? Peggyn isän veljiä kutsutaan enoiksi, pronominit ja viittaukset menevät relatiivilauseissa päin prinkkalaa, nimet translitteroidaan väärin, yhden taiteilijan näyttelyt eivät ole yksilö- vaan yksityisnäyttelyitä. Myös muuta kiusallista suomen kielen osaamattomuutta, sekä käännösvaikeuksista seuraavia suoranaisia asiavirheitä löytyy.

Peggy Guggenheimin toinen aviomies Max Ernst ei suinkaan ollut saksalaisessa keskitysleirissä vaan ranskalaisessa internointileirissä sodan sytyttyä. Peggy Guggenheim sai hänet mukaansa New Yorkiin ja pelastetuksi myös paljon natsien rappiotaiteeksi luokittelemaa modernia taidetta saksalaisten kynsistä.

Sen lisäksi, että käännösvirheistä seuraa jopa asiavirheitä, ei Taiteenrakastajan tunnustuksia kannata muutenkaan ottaa turhan vakavasti, eikä varsinkaan minään tietolähteenä. Se on lähinnä sutkautuskokoelma, ja surrealismin hengen mukaisesti Peggy Guggenheim pitää itsekin huolta siitä, ettei lukija voi olla milloinkaan varma, puhuuko hän totta vai palturia. Parasta kirjassa on kirjailija Gore Vidalin esipuhe, se on vuodelta 1979, siis kirjoitettu keräilijän kuoleman jälkeen.

Mikä saa sitten kirjan toisen esipuheen kirjoittajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin ja muidenkin, jopa Evan aina vakavan johtajan, puhkeamaan Guggenhemista puhuttaessa niin äiteliin ja mahtipontisiin teksteihin kuin kyseessä olisi talvisota, on täysi mysteeri. Jos haluaa tietää Pariisin 20-30 -lukujen boheemipiireistä tai amerikkalaisesta sodanjälkeisestä taiteesta, kannattaa jatkaa muiden kirjojen parissa. Jos haluaa tietää Guggenheimin säätiöstä, tästä kirjasta ei ole lainkaan apua.

Paula Holmila

Palaa otsikoihin | 3 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä