Tulosta sivuPääkirjoitus 6-11

Valmistumisesta


Suomessa on liikaa taiteilijoita ja taidekoulutusta, siitä on oltu harvinaisen yhtä mieltä. Niinpä Opetus- ja kulttuuriministeriö nyt leikkaakin mm. kulttuuriopetusta, kun muutakin julkista sektoria leikataan. Kokonaisia kuvataideyksikköjä on ehdotettu lopettavaksi. Sellaisia olisivat esimerkiksi Lahden ammattikorkeakoulun kuvataiteilijan koulutusohjelma (Lahden Taideinstituutti) ja Kankaanpään taidekoulu, molemmat jo perinteikkäitä ja kosolti hyviä taiteilijanalkuja tuottaneita kouluja.

Perinteikkyyteen vetoaminen usein käsitetään perustelemattomaksi muutosvastarinnaksi, mutta nimenomaan kulttuurialat kuitenkin rakentuvat kulttuurilajin perinteen ymmärtämisen päälle, eivät oikeastaan millekään muulle.  Silloin jo hyvän maineen saavuttanut (eli perinteikäs) koulu joutuu kehään, jossa parhaat pyrkivät opettamaan, jonne parhaat opiskelijat pyrkivät, ja jossa on silloin paras ja uutta luovin henki.

Koulutusalalla on nimenomaan viime aikoina pyritty keskittymään huippuyksikköihin, sellaisiin jotka tuottaisivat priimaa. Tuntuu nyt pelottavasti siltä, että tässä kulttuuriasiassa kuitenkin OKM:ssa katsottaisiin priiman tuottamisen sijaan yksikkökustannuksia: lasketaan kuinka halvalla saadaan tehdyksi valmis kuvataiteilija.

Mutta, laskennallisen ajattelun maksimoimiseksi. onko kukaan luotettavasti laskenut vaikkapa sitä, kuinka monta kuvataiteilijaa vuonna 2025 tarvitaan, kunhan otetaan huomioon ikäpyramidin muutos, huomioidaan tulevaisuuden globaalin kehityksen haasteet ja ajatellaan ilmaston mahdollista muutosta. Niin, sitä ei edes oikein käy pohtiminen.
Olisiko kuitenkin vain niin, ihan ilman numeroita, että on huolehdittava, että on kuvataiteen koulutusta, ja että se on parasta mahdollista?

Jos huolena ammattikorkeakoulutasolla sitten pidetään valmistuneiden heikkoa työllistymistä, on kulttuuriala kai kaikista aloista se, jossa valmiin paperilla ei tee yhtään mitään työllistymismielessä. Kyse on sen tietotaidon soveltamisesta, jota koulu voi tarjota. Silloin heikomman koulun taiteilija ei työllisty sitäkään vähää mitä hyvästä koulusta eväänsä hakenut.
Silloin ole järkevää poistaa niitä yksikköjä, jotka vähän parempia ovat tuottaneet. Ei, vaikka koulutetun taiteilijan yksikköhinta olisikin vähän halvempi.

Ja jos ihan yksikköhintaa lasketaan, niin kyllähän tosiasiassa yhteiskunnalle halvimmaksi tulleet lääkärit ovat olleet ne, jotka ovat lääkärintodistuksensa ihan oma-aloitteisesti kirjoitelleet, ja leimansa niihin perunasta leikanneet. Täyttävätkö nämä sitten lääkärin tehtävät yhteiskunnassa, se on toinen asia.

Koulutuksen tulevaisuutta käsittelevässä seminaarissa 21.11 opetusministeri Jukka Gustafsson sanoi: ”On tärkeää, etteivät säästöt johtaisi eri koulutussektorien, eri koulutusmuotojen tai eri koulutusasteiden väliseen vastakkainasetteluun”.

Sellaista voi toivoa. Mutta voi myös toivoa että opetusministeriön muistaa tämän asian, että huomattavasti erilaisia koulutusaloja ei todella voikaan samoilla ehdoin asetella vastakkain, tai ”samalle viivalle”. Selvittäköön sen esimerkiksi seuraava ajatusleikki:
Oletetaanpa. että jatkossa pitäisi virallisesti määritellä, mikä ulkomainen tutkinto vastaa mitäkin kotimaista kuvataiteilijan tutkintoa, ja perustettaisiin virasto valvomaan näiden tutkintojen vastaavuuksia, jotta valetaiteilijoita ei Suomessa pääsisi toimimaan, ihan taiteen vastaanottajan turvallisuuden vuoksi.

Ei sellaisessa ole järkeä. Mitattavaa koulutuksellista vähimmäisosaamistasoa taiteilijana olemiselle ei ole, on vain opetuksen ja taiteen perinne joka siirtyy eteenpäin. Taiteilija siis ei valmistu oikein koskaan.

Kun taiteilija tulee valmiiksi, hän on taiteensa tehnyt.

Pessi Rautio

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä