Tulosta sivuOn meillä aika hyviä museoita

-7
Kiasman suuri satsaus ARS17-näyttely painottuu uuteen media- ja verkkotaiteeseen. Kuvassa Charles Richardsonin Vanish, 2016. © Charles Richardson.

On meillä aika hyviä museoita

 

Kansallisgalleria on toiminut säätiömuotoisena kohta kolme vuotta. Kaikki sen kolme museonjohtajaa ovat aloittaneet työssään säätiöittämisen jälkeen. Miltä tilanne näyttää nyt? Pessi Rautio keskusteli Sinebrychoffin Kirsi Eskelisen, Kiasman Leevi Haapalan ja Ateneumin Susanna Petterssonin kanssa.

 

Kun tekee nettihaun sanalla Kansallisgalleria, päätyy ensimmäiseksi sivulle, jossa voi napauttaa auki huolella tehdyn videon Teko on suomalaisen tarina, jossa näyttelijä Martti Suosalo käy läpi suomalaisia menestystarinoita aina maalaustaiteen kultakaudesta Tove Janssoniin, Tapio Wirkkalaan, Popedaan, kännykkäteollisuuteen ja tietysti Touko Laaksoseen. Kaikki kiteytyy kysymykseen ”miten meillä silloin oli varaa tukea kulttuuria?” ja lopulta tähän päivään: ”onko meillä varaa olla tukematta?”


Voisi ajatella, että kysymykset olisi suunnattu hallitukselle. Mutta ei, kyllä kyse on meidän kaikkien yhteisistä talkoista – vaikka rahan antaminen ei oikein kuulukaan talkoiden ideaan.  Vuoden 2014 alusta säätiömuotoisena toiminut Kansallisgalleria sisältää Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseot. Niiden auloissa on rahankeräyskirstuja tai museokävijä voi lahjoittaa lipunoston yhteydessä hieman ekstraa. Netissä saa lahjoittaa. Erilaisten yhteisöiden, yritysten ja säätiöiden toivotaan kantavan isompia korsia kekoon. Tämä on yritys- ja yhteistyökumppanuutta. Asioita, jotka toki myös verottavat osansa kiireisten museonjohtajien ajasta, vaikka kansallisgallerialla on varainhankintajohtajakin, vastaavassa tehtävässä jo Aalto-yliopistossa harjaantunut Jyri Tawast.


-3
Mallia maalausten ripustamisesta 1600-luvun alusta. Sinebrychoffin kokoelmissa on Hieronymus II Franckenin (Antwerpen 1578–1623) maalaus Taiteenystäviä galleriassa.

Valtio on sentään luvannut jokaisesta annetusta eurosta 2,5 euroa lisää. Kansallisten päämuseoiden on siis syytä kerätä mahdollisimman paljon rahaa ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Tällä rahalla on tarkoitus kerätä pääomitus,  jonka tuotoilla voidaan tehdä ”kehitysprojekteja”, siis kaikenlaista ylimääräistä toiminnan peruspyörittämisen sijasta. Keräyspääoman tuotto-odotukseksi on Kansallisgallerian hallituksessa linjattu 3 %. Jos tavoiteltu 38 miljoonaa euroa saavutetaan, niin tuota erityisrahaa tulisi oletetulla tuotolla reilu miljoona vuodessa.


Valtio antaa Kansallisgallerialle yleisavustusta vuosittain n. 20 miljoonaa, jonka on määrä kattaa palkat ja toimitilavuokrat ja ylläpidon. Näitä se ei kuitenkaan aivan kata. Kaikki muu toiminnan rahoitus tulee kassavirran kautta, siis pääsylipuista ja muista maksuista, kuten museoiden tekemien muualla kiertävien näyttelyiden näyttelymaksuista, museokaupan tuotoista, yritysyhteistyöstä ja tilojen vuokrauksesta.


-4
Helena Pylkkäsen Giannicolo, 1976 on osa Suomen taiteen tarina -näyttelyä. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Kansallisen taidekokoelman hankintamäärärahat sen sijaan ovat metkasti opetus- ja kulttuuriministeriön taseessa. Teokset näet menevät virallisesti valtion omistukseen ja Kansallisgalleria-säätiö toimii taidekokoelman suhteen ikään kuin asiamiehenä, niitä omilla päätöksillään hankkien ja ylläpitäen. Hankintamäärärahat ovat pysyneet samalla tasolla, 739 000 eurossa, mutta niiden jakautuminen museoiden kesken vaihtelee hieman, ja oli tänä vuonna 200 000 euroa Ateneumilla, 440 000 Kiasmalla ja 99 000 Sinebrychoffilla.


Museonjohtajat eivät kuitenkaan halua kommentoida pääomakeräyksen sujumista tässä vaiheessa. ”Se ei olisi tässä vaiheessa aiheellista. Kaikki sujuu hyvin. Maali on tavoitettavissa”, napauttaa Ateneumin johtaja Susanna Pettersson. Tosin Kiasman johtaja Leevi Haapala kertoo jo tässä vaiheessa haetun lisäaikaa keräyksen ensi vuoden kesäkuussa koittavaan deadlineen.

Sanansa harjaantuneen korrektisti asettelevat museonjohtajat, humanistiset tohtorit, ovat tietenkin ensi sijassa oman yksikkönsä asiaa vallitsevissa olosuhteissa mahdollisimman hyvin ajavia palkollisia, eivät siis nykyisessä säätiömuodossa enää virkamiehiä. Heiltä on turha odottaa poikkipuolista sanaa säätiörakenteesta.


Isompia yhteiskunnallisia linjauksia on kuitenkin luettava Kansallisgallerian vuosikertomuksesta, joka päättyy kappaleessaan ”varainhankinta” melko etäälle perinteisestä humanistisesta kielenkäytöstä: ”…pyrimme kampanjan aikana vahvistamaan museoidemme ja elinkeinoelämän toimijoiden välistä sidettä, vahvistamaan yhteistyöverkostoamme sekä kertomaan Kansallisgallerian strategisista painopisteistä tuleville vuosille.”


-5
Ateneumin uudessa perusnäyttelyssä leikitellään myös vanhemmilla, seinäntäysillä maalauten ripustuksen tavoilla. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen.


Sidettä ei siis vahvisteta pelkästään yleisön ja museon välillä, eikä yleisölle erityisesti lähdetä avaamaan ”strategisia painopisteitä”. Ei, kaikesta yleisösuhteen ja vuorovaikutteisuuden viimeaikaisesta korostuksesta huolimatta.

Sivistystä ja tutkimusta edistävien julkisten säätiöiden suhteet yksityiseen rahaan eivät kuitenkaan ole hallinnon suuressa kuvassakaan ongelmattomia. Se ilmeni esimerkiksi kun nyt säätiönä perustettavan Tampereen yliopiston vastaavanlaisessa pääomarahoituksessa Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet sanoivat kiitos ei terveydenhuoltoalan konsernin Pihlajalinnan 75 000 euron lahjoitukselle. Koko yliopistosäätiön tavoitesummasta kolmannespromillen kokoisella rahalla kun tässä näet olisi voinut saada perustaja-aseman säätiön hallinnossa.


Mutta museot saavat tehdä pääomatuottorahalla tehtävistä ”kehitysprojekteista” haluamiaan esityksiä Kansallisgallerian hallitukselle. Pitäisi siis löytää perustoiminnan lisäksi tulevia uusia avauksia. Ne tuntuvat löytyvän nyt digitalisaatiosta.


Ateneumin Susanna Pettersson ottaa esimerkiksi uusista avauksista projektin keinoälyn käyttämisestä verkossa, kuten siinä, että ”ikoniset kuvat voivat avata muistilukkoja, kuten musiikkikappaleet”


Haapalan esimerkkinä on ARS17-näyttelyn kuratoitu verkkoteosten online-alusta, jonkalainen voi liittyä myös ”innovatiiviseen kokoelmatoimintaan” siten, että verkkoteokset, joita sitoudutaan ylläpitämään, ovat aivan oikeasti kokoelmaan ostettavia teoksia.


Sinebrychoffin taidemuseon johtaja Kirsi Eskelinen puolestaan heittää esimerkikseen tulossa olevan museon miniatyyrimaalauksia esittelevän Ipad-sovelluksen, jolloin pikkuruisia maalauksia voi tarkastella niihin liitetyillä tiedolla, ja niitä suurentamalla.


(Lue koko juttu Taide-lehdestä 6/2016)


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä