Tulosta sivuKaduilta museoihin

2egs_tank_helsinki_1994
Egs, Helsinki

Kaduilta museoihin

 

Katutaide elää suuressa murroksessa. Siitä on tulossa salonkikelpoista museotaidetta, ja keräilijäkuntakin on herännyt. Kesyttääkö pääsy taiteen keskiöön katujen anarkian ja vapauden?

Katutaiteesta ja graffitista pohjautuva taide on esimerkiksi Yhdysvalloissa ollut gallerioiden kauppatavaraa jo 1980-luvulta lähtien. Keith Haringista (1958–1990) ja Jean-Michel Basquiatista (1960–1988) tuli takavuosien rocktähtien tavoin suuria nuorena kuolleita legendoja, kun taas brittiläinen Banksy tahkoaa koko ajan suurenevaa tiliä osaten hallinnoida yhtä tehokkaasti anonymiteettiään kuin markkinointiaankin.

EGS_Washed_Ashoe_2016
Egs, Washed ashore, 2016.

Marginaalista voimaa

Suomessa kaikki on pienempää ja tulee viiveellä, mutta elämme parhaillaan aikaa, jolloin katutaiteeseen pohjautuva tekeminen on vakiintumassa osaksi taiteen kenttää. Osin se tuntuu olevan jo keskiössä – ollen ehkä ITE-taiteen jälkeen seuraava trendi, joka tuo marginaalista kaivattua voimaa. On syytä muistaa, että voimaa on aina haettu jostain muualta – oli kyse sitten ns. primitiivisestä taiteesta tai oman maan kansanomaisesta tekemisestä. Pariisilaisilla avantgardisteilla oli itseoppinut tullimiehensä Henri Rousseau (1844–1910), venäläisillä kollegoilla georgialainen kylttimaalari Niko Pirosmani (1862–1918).

Vantaan taidemuseo muutti tammikuussa 2016 nimensä Artsiksi ja ilmoitti erikoistuvansa graffitiin, katutaiteeseen ja performanssiin. Helsingin Suvilahdessa on itsekin graffititaustan omaava Umut Kiukas pitänyt katutaiteesta ponnistavaa Make Your Mark -galleriaa jo viisi vuotta. Lopullinen läpimurto tapahtui viimeistään helmikuussa 2016, kun kansainvälisesti tunnetuin graffitimaalarimme Egs piti siellä näyttelyn, jossa kävi ostoksilla peräti kolme museota: Artsin lisäksi Nykytaiteen museo Kiasma ja HAM. Egsiä ennen toinen vanhan koulun legenda Trama myi viime vuoden marraskuussa koko näyttelynsä, ostajina sekä museoita että keräilijöitä.

egs_blue_people_macau_2014_s
Eggs, Blue people Macau, 2014

Museoiden ja katutaiteen suhde on alkanut 2000-luvun alussa. Kiasma aloitti urbaaniin taiteeseen keskittyneen URB-festivaalin vuonna 2000, ja siihen on liittynyt useina vuosina graffitin maalausta. Porin taidemuseo järjesti suuren graffitinäyttelyn vuonna 2012. Vantaan taidemuseo näytti katutaidetta yhdessä kokoelmiensa muun taiteen kanssa vuonna 2014.

Graffitin historia Suomessa on melko lyhyt, hieman yli 30 vuotta. Kenttä on yksimielinen siitä, että kaikki alkoi vuonna 1984. Esimerkiksi katutaiteesta ponnistava kuvataiteilija Jani Tolin muistelee sitä, kuinka hän näki Huopalahdessa legendaarisen Spinnerin Hip Hop Don’t Stop -piissin samalla viikolla, kun breakdance- ja graffitiaiheinen elokuva Beat Street (1984) tuli Helsingin ensi-iltaansa syksyllä 1984.

Jussi-TwoSeven_BUBO-BUBO_Pasila_valmis1
Jussi-TwoSeven, BUBO-BUBO, Pasila

Olemme parhaillaan tilanteessa, jossa katutaiteen historiaa ryhdytään tutkailemaan taidehistorian kautta ja varmaan myös tarkentamaankin. Epäilemättä käy samoin kuin abstraktin taiteen synnyn kanssa: kuka oli ensimmäinen? Kandinsky, Kupka, Delaunay vaiko sittenkin af Klint? Entäs nyt myöhemmin, oliko se Spinner vai Joz vai Blitz?

Samalla on kuitenkin syytä muistaa, että kyse oli lapsista tai nuorista, jotka eivät olleet taiteilijoita. 1970-luvun puolivälissä syntyneiden muodostamaan graffitin ”toiseen polveen” laskettava Tolin muistuttaa täyttäneensä alkuräjähdyksen aikoihin kymmenen vuotta: ”Kyllä meitä kiinnosti majojen rakenteleminen aivan yhtä paljon kuin graffitikin.” Osin kyse on tietenkin samasta asiasta: kaupunkitilan tekemisestä omaksi.

Kun Tolin voitti Lepakossa graffitimaalauksen SM-tittelin vuonna 1990, hän oli vasta 16-vuotias koulupoika.

(Lue koko artikkeli Taide-lehdestä 2-16)

Otso Kantokorpi


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä