Tulosta sivuKolmetoista kysymystä Matti Kujasalolle

Matti_Kujasalo_Painting_5.4.2013_acrylic_on_canvas_diameter_150cm_Photo_Jussi_Tiainen
Matti Kujasalo, Painting 5.4.2013, akryyli kankaalle, halkaisija 150 cm. Kuva: Jussi Tiainen.

Kolmetoista kysymystä Matti Kujasalolle

 

 

1. Mikä inspiroi sinua, mikä saa sinut työskentelemään?

 

En odota inspiraatiota. Aamulla mietin sitä mihin eilen jäin ja jatkan siitä.

 

2. Miten valmiiksi suunnittelet teoksen ennen työskentelyn aloittamista?

 

Kokonaan valmiiksi.

 

3. Mikä työprosessissa on tärkeintä?

 

Tärkeintä on se, ettei tule virheitä. Niitä ei voi myöhemmin korjata.

 

4. Mikä elementti teoksessa on tärkein: viiva, tila vain pinta-ala?

 

Aikaisemmin se oli viiva, mutta nykyään se on pinta-ala.

 

5. Mistä tiedät, että teos on valmis, tai että se on onnistunut?

 

Teos on valmis, kun se on tehty. Onko se onnistunut, sitä pohdiskelen ajan kanssa.

 

6. Mikä työskentelyssäsi on kaikkien vaikeinta?

 

Vaikeinta on se, ettei kopioi itseään.

 

7. Mikä siinä tuottaa sinulle suurinta iloa?

 

Kun teos paljastuu teippikerrosten alta ja sen näkee valmiina.

 

8. Mikä alun perin teki sinusta taiteilijan?

 

Synnyin taiteilijaksi.

 

9. Taideteos tai taiteilija, joka muutti käsityksesi siitä mitä taide voi olla?

 

Vuonna 1967 näin kaksi teosta, jotka tekivät minuun suuren vaikutuksen. Toinen oli Picasson Guernica (1937), toinen Seurat’n Sunnuntai-iltapäivä Grande Jattessa (1885).

 

10. Mikä tai kuka pitää sinulle seuraa työhuoneessa – kuunteletko esimerkiksi musiikkia, kun työskentelet?

 

Assistenttini Sari Laamanen pitää minulle seuraa. En kuuntele musiikkia.

 

11. Minkä kirjan luit viimeksi?

 

Luen montaa kirjaa samanaikaisesti. Viimeinen jonka luin kokonaan oli Tuula Arkion muistelmateos Jyviä nokkimassa (2015).

 

12. Mitä teet, kun et tee taidetta?

 

Luen. Kesäisin kalastan ja poimin sieniä, olen luonnossa.

 

13. Paikka jonne haluat palata tai jonka tunnet omaksesi?

 

Venetsia tai Rooma… Sanotaan Venetsia, koska siellä ei ole autoja.

 


Matti Kujasalo (s. 1946) on systemaattinen konstruktivisti, jonka 70-vuotisjuhlanäyttely oli esillä Galerie Anhavassa Helsingissä maaliskuussa 2016.

 

 Kysymykset: Timo Valjakka

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä