Perustusten perusteluja

 

Kun joku sanoo harrastavansa taiteen tekemistä, on todennäköistä että hän maalaa. Maalaaminen on taide. Piirtäminen, vaikkapa mallista, on myöskin koko lailla yleistä, mutta sekin mielletään enemmän valmistavaksi harjoitukseksi, käden ja silmän harjaannuttamiseksi kuin teoksen tekemiseksi. Valokuviahan toki monet, itse asiassa lähes kaikki, nykyään ottavat, mutta kuinka moni sitä sanoo taiteen tekemiseksi. Veistäviä, video- tai käsitetaiteilevia tai performanssia, ääni- tai valotaidetta tai yhteisötaidetta pakertavia harrastajataiteilijoita on jo ihan varmasti vähemmän.

Maalaus, siis väripigmenttien laittaminen sidosaineen avulla jonkinlaiselle pohjalle, tuntuu kuvataiteen perusmuodolta – ilman ihmeempiä kyseenalaistamisia.


Maalaaminen on historiallisestikin jotenkin perustavanlaatuinen kuvataiteen muoto. Luolamaalaukset ovat varhaisimpia taiteeksi luettavia asioita, noin 40 000 vuoden takaa. Tosin tässä lehdessä kerrotaan teorioista, joissa taiteen alku sijoitetaan oleellisesti aikaisemmaksi, 500 000 vuoden takaisiin ”hyödyttömien” esineiden, kuten tehokkaaseen hakkaamiseen kelpaamattomien kivikirveiden valmistamiseen asti.


Hyödyttömyyden ajatus on edelleen eräs taiteen käsitteen oleellisimpia kompastuskiviä. Niinpä taiteen ja sen ilmentymänä erityisesti maalauksen traditiokin kaikkine sen lukuisine nykyisine muotoineen nähdään sinänsä hyödyttömänä, ihmisen tarpeiden hierarkiassa sinä viimeisimpänä,  yltäkylläisyyden myötä tulevana ajanvietteen muotona, tyhjän ja tarpeettoman ajan täyttäjänä. Ja hyödyttömyyden ajatuksen mukana maalaustaiteellekin tulee osansa sellaisten ihmisten viihdyttäjänä, joilla on jo kaikkea; sellaisten ihmisten, jotka haluavat kalliiden maalausten omistamisellaan näyttää kaikille muille, että heillä on jo kaikkea.


Silloin maalaustaide joutuu vastaamaan vähän muidenkin syvempien ajatusten kehittämiseen suunnattujen turhuuden muotojen puolesta syytöksiin hyödyttömyydestä, joutilaan luokan kivasta leikkikalusta. Siksi kuvataiteesta yhä isompi osa pyrkii olemaan selkeämmin jotakin muuta kuin silmän herkkua. Kuvataiteen halutaan olevan ajattelua.


Ja tässä tilanteessa maalaustaiteesta kovasti pitävät joutuvat kehittämään yhä tarkemmin ilmaistuja perusteluja lajinsa ylläpitämiseksi. Maalausta ei enää voi oikein tehdä sen takia, että maalausta on aina ollut. Tekeminen on nyt perusteltava. Maalaukselle ominaisin ”hyödyllisyys” on jotenkin muotoiltava. Tässä lehdessä voi hahmottaa joitakin noista perusteluista, jotkin ovat laveita ja runollisia, jotkin napakampia, jotkin yleisempiä ja jotkin henkilökohtaisempia.


Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä