Tulosta sivuKritiikit

23.10.2018 20.50

Figuratiivistako taidetta yhteiskunnan rakenteista?

Kim Jotuni_The End Of The Party_2018_300dpiJos suurten kaupunkien avantgardeimmissa gallerioissa nähdään tiettyjen tiiviidenkin taiteilijayhteisöiden jäsenten teoksia, niin taiteentekijöiden suurempi massa toimii erilaisissa paikallisissa taideyhdistyksissä, joiden monenlaiset taiteilijat ovat yhdistystensä kautta mukana kattojärjestössään SKjL:ssä, Suomen Kuvataidejärjestöjen liitossa.

Kim Jotuni_The End Of The Party_2018_300dpi
Kim Jotuni,The End of the Party, 2018, osa teoksesta, haapa, 45 × 35 ×35 cm. .

Figuratiivistako taidetta yhteiskunnan rakenteista?

Juhlat, SKjL:n 80-vuotisjuhlanäyttely

Taidemuseo Onni, Taidekeskus Ahjo ja Galleria Kohina, Joensuu

27.9.–25.11.2018

 

Jos suurten kaupunkien avantgardeimmissa gallerioissa nähdään tiettyjen tiiviidenkin taiteilijayhteisöiden jäsenten teoksia, niin taiteentekijöiden suurempi massa toimii erilaisissa paikallisissa taideyhdistyksissä, joiden monenlaiset taiteilijat ovat yhdistystensä kautta mukana kattojärjestössään SKjL:ssä, Suomen Kuvataidejärjestöjen liitossa.


Liitto on perinteisesti järjestänyt useita näyttelyitä jäsenistölleen, joista perinteisimpänä vuosinäyttelyn, joihin valitaan, nykyään kai kuratoidaan tietty määrä teoksia eri taiteilijoilta.


Käytäntö ja liittokin kai pohjautuu vanhaan taiteilijuuden portinvartijasysteemiin, jossa ammattiliittojen jäseniksi päästiin keräämällä osallistumispisteitä tietystä näyttelyistä, joista vuosinäyttely oli yksi. Tämän pistejärjestelmän hävittyä näyttelyitä on kuitenkin yhä vuosittain tehty, ikään kuin uusien taiteilijoiden, hyvin eritasoistenkin, esille tuomiseksi. Nyt Liitto on rakentanut 80-vuotisjuhlanäyttelynsä Joensuuhun. Se onkin tavallista tehokkaampi pakkaus.


Jelina Rahikainen, Sain sanat salasta ilmi 2018, 300dpi
Jelina Rahikainen, Sain sanat salasta ilmi, 2018, akryyli ja öljy, 300 × 200 cm.


Mika Karhu on kuratoinut näyttelystä vahvan yhtenäisen visuaalisesti, ja aika pitkälle myös temaattisesti. Näyttelyssä hallitsee figuratiivinen, esittävä ilmaisu. Selkeän ja näköisen kuvan lisäksi toinen linja valituissa teoksissa on ekspressiivisen jäljen, rankempien kuvien linja. Näyttelyn lähestyttävyys, on tässä mielessä korkealla tasolla. Kenenkään ei tarvitse miettiä mitä nämä esittävät, mutta ehkä sitä voi miettiä miksi ne esittävät sitä mitä esittävät.


Outi Piiroinen, Taloudenhoidon Elisabeth I, 2016, 300dpi
Outi Piiroinen, Taloudenhoidon Elisabeth I, 2016, lyijykynä ja akryyli, 79 × 56 cm.


Esittävyydellä ei enää tietenkään kuvataiteessa tuoda esille mahtia tai suurmiesten ylevyyttä, fokus on nykyään miltei säännönmukaisesti myötäelämisessä: pienen, tai tavallisen ihmisen ylevyydessä. Myös rankka kuva ihmisestä on humanismia. Tällaisten asioiden kantajana kuvataiteesta suuri osa profiloituu, ja niinpä on mahdollista rakentaa viestiltään, ja aika lailla estetiikaltaankin, yhtenäisen näyttelyn. On ehkä turha hehkuttaa, että täällä alkaisi näkyä jokin jälleen uuden realismin virtaus. Pikemminkin tämä on sellaista, joka on aina ollut, joskus keskemmällä, joskus laidemmalla kuvataiteen alueita. Sellaisen eräänlaisena manifestina näyttelyssä on seinä, jossa yhdeksän taiteilijan teoksia on ripustettu komean tiiviiksi koko seinän koosteeksi, yhteisnimenään ”ihminen”.


(Lue koko arvio Taide-lehdestä 5/18)


Pessi Rautio


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja