Tulosta sivuTaidetta toisen kanssa?

Lankaperformanssi, Katariina ja Sanna
Katariina Angeria ja Sanna Korteniemi osallistuivat Punainen lanka -performanssiin, joka toteutettiin Kven Connection -näyttelyn avajaisissa Vesisaaressa 21.10.2017. Kuva: Monica Milch Gebhardt / Varanger museum.
                                                                                   

 

Taidetta toisen kanssa?

 

Suhtaudun yhteisötaiteeseen varautuneesti, sillä vaikka yhteisölliset lähtökohdat synnyttävätkin paljon kiinnostavaa kulttuuritoimintaa, ei toiminnan tuloksia aina tee mieli kutsua taiteeksi. Toisaalta, osallistava ja sosiaalisesti sitoutunut taide heijastelee erityisen tunnistettavasti meidän aikamme eetosta, jolle on tyypillistä taiteen ja kommunikaation samaistaminen. Olinkin epäluuloisen kiinnostunut hakeutuessani Lapin ja Pohjois-Norjan taiteilijoille suunnattuun Kven Connection -projektiin, jonka tavoitteena oli tehdä taidetta Pohjois-Norjassa asuvan suomensukuisen vähemmistökansan parissa. Kveenin kieli (tai: kainun kieli) sai virallisen vähemmistökielen aseman vuonna 2005, ja projektin tavoitteena lienee ollut tukea etnisen vähemmistön toipumista norjalaistamispolitiikan kaudesta, jolloin kveenien kielellinen ja kulttuurinen identiteetti pyrittiin käytännössä tuhoamaan kokonaan.


Projektin tuloksia oli esillä Norjan Vesisaaressa Ruijan kveenimuseossa marraskuussa 2017 sekä Rovaniemellä Lapin maakuntamuseossa toukokuussa 2018, minkä jälkeen teokset palasivat Vesisaareen kesänäyttelyksi. Tätä kirjoittaessani osa teoksista on esillä galleria Jieriksessä Muoniossa 31.12. saakka. Taiteilijavetoisesti järjestetyssä näyttelykokonaisuudessa Kveenit – kainulaisten jäljillä on esillä Katariina AngeriaSonja SiltalaMerja Briñón -työryhmän valokuvia, Sanna Korteniemen piirustuksia ja akvarelleja sekä Meri Nikulan ääniteoksia. Teosten rinnalla kulkee kvääniaktivisti Katriina Pedersenin pohdintoja siitä, millaisena ulkopuolisten toteuttama Kven Connection -projekti näyttäytyi kveeninäkökulmasta.


Kven Connection -projektiin kuului kuukauden residenssijakso Varanginvuonolla Vesisaaressa. Otin työskentelyni lähtökohdaksi pohdintani kielen ja todellisuuden kaksoisvalotuksesta, vallan ja yksityisen tason suhteesta. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka poliittiset valinnat ja byrokratia luovat todellisuutta ja mietin, miten kysymystä kielestä voisi käsitellä kuvan keinoin. Aloin katsoa rakennuksia: Norjan yleisradioyhtiö on toki antanut äänen kveeneillekin, mutta NRK:n talo symboloi myös valtiovaltaa ja norjalaistamispolitiikkaa. Entäpä sitten suomalaisten Vesisaareen lahjoittama, vuonna 1977 julkaistu Siirtolaismonumentti?


Teoksen toteuttaneen kuvanveistäjä Ensio Seppäsen mukaan Siirtolaismonumentin hallitsevin hahmo on norjalainen mies. Hänen jalkojensa juuressa istuu nuori nainen ja naisen isä, joka on kveeni. Tulevaisuutta edustaa naisen ja norjalaismiehen lapsi. Seppänen ei kommentoi, edustaako nainen tässä symboliikassa kveeniyttä; hänelle näyttää jäävän, niin kuin naisille tällaisissa kerrontamuodoissa usein, nimettömän välittäjän ja kannattelijan rooli. Patsaan julkistamisajankohtana tämä asetelma – suomalainen menneisyys ja norjalainen tulevaisuus – näyttäytyi luonnollisena, ja oli sopusoinnussa norjalaistamispolitiikan kanssa.


Seppäsen teosta on helppo jälkiviisaana arvostella, mutta ehkä hyödyllisempää olisi pohtia, millaista asetelmaa me itse rakensimme, ja kenen lähtökohdista – alkaen hakuilmoituksesta, "Root Campista" ja residenssityöskentelystä aina näyttelykokonaisuuden valmistumiseen asti. Kenen sanoilla keskeisiä kysymyksiä muodostettiin?


Projektin teemaksi vakiintunut sanayhdistelmä "language – borders – migration" viittasi siihen, että kveeniys nähtiin lähinnä materiaalina ja alustana, josta käsin tarkasteltiin laajempia kysymyksiä. Näin myös itse toimin, vaikka lähestymistapani oikeutus mietityttikin minua.

 

(Lue koko artikkeli Taide-lehdestä 6/18)


Sanna Korteniemi